keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Luomu riisipuuro vesihauteessa & glögi-rusinasoppa


Sain joulun alla paketin Urtekramin luomutuotteita. Pakettiin oli valikoitunut hyvin jouluisia tuotteita, kuten puuroriisiä, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja manteleita sekä kanelia. Aurinkokuivatut viikunat tuli naposteltua ihan sellaisenaan, mutta puuroriisistä ja sultanarusinoista valmistui tietenkin joulupuuro ja rusinasoppa. Jo monta vuotta meillä on ollut vesihaudekattila, mutten ole koskaan huomannut käyttää sitä puuron keittämiseen. Nyt väsyneenä päätin sitäkin kokeilla välttyäkseni jatkuvalta puuron sekoittelulta, ja helposti pohjaan palava riisipuuro onnistuikin siinä tosi hyvin. Vain muutaman kerran kävin puuroa keittämisen aikana sekoittamassa. Hieman pidemmän aikaa puuron valmistuminen vesihauteessa kesti, mutta oli mukavan vaivatonta. Täytyy nyt jatkossakin vesihaudekattilaa käyttää myös muuhunkin kuin suklaan sulatukseen tai Hollandaise -kastikkeen valmistamiseen. Rusinasoppaan käytin kaupan valmista vaaleaa glögiä. Se antoi sopalle hyvin makua, eikä glögin ja rusinoiden lisäksi tarvittu muuta kuin sokeria ja suurustetta.


Luomu riisipuuro vesihauteessa & glögi-rusinasoppa

Riisipuuro:
1 l täysmaitoa
2 dl Urtekram Puuroriisiä
ripaus suolaa
nokare voita

Kiehauta vesi vesihaudekattilan alaosassa. Mittaa yläosaan maito ja puuroriisi ja nosta vesihauteen päälle. Kuumenna, ja hauduta, kunnes puuro on sakeutunut ja riisi kypsää, eli n. 60 - 75 min. Sekoita puuroa muutaman kerran hauduttamisen aikana. Lisää tarvittaessa hieman maitoa, jos puurosta tulee muuten liian paksua. Sekoita puuron joukkoon lopuksi ripaus suolaa sekä voinokare.

Glögi-rusinasoppa:
6 dl vaaleaa glögiä
1 1/2 dl Urtekram sultanarusinoita
ripaus suolaa
n. 2 rkl sokeria

Suurustamiseen:
1/2 dl vaaleaa glögiä
1 rkl perunajauhoja

Keitä rusinat vaaleassa glögissä pehmeiksi. Lisää maun mukaan sokeria, ja nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon kylmään glögiin sekoitettu perunajauho ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin levylle ja kiehauta. Jäähdytä rusinasoppa ja tarjoile riisipuuron kera.


6 kommenttia:

  1. Hyvä idea duunata puuro hauteessa. Pitääpä laitaa muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavan vaivatonta keittää hauteessa, kun muuten joutuu melkein koko keittämisen ajan olemaan riisipuurokattilan vieressä. Ehdottomasti keitän jatkossakin näin.:)

      Poista
  2. Glögi-rusinasoppa kuullostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvän makuista tuli, kun glögissä oli jo valmiiksi kanelit sun muut jouluiset mausteet.:)

      Poista
  3. Nuo Urtekramin Reilun kaupan sultanarusinat ovat aivan ihania!! Ostin niitä ennen joulua, ja laitoin niitä joulupullaan, kekseihin, söin sellaisenaan jne. Huippuhyviä!:) Minä en ole enää vuosiin käyttänyt puuron tekoon mitään muuta kuin haudekattilaa, en voisi edes kuvitella vaihtavani sitä toiseen tekotapaan, sillä se on niin vaivatonta ja helppoa! Jos en haudekattilassa puuroa tee, niin sitten teen sen uunissa, sillä pidän paljon myös uunipuurosta. Sekin on helppoa, mutta mikään ei saisi minua enää seisoskelemaan hellan vieressä puuroa sekoitellen..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Urtekramin tuotteet olivat ihan uusi tuttavuus, vaikka kaupassa niitä olen nähnytkin. Rusinat on todellakin hyviä, eivät ihan niin makeita kuin muut, mutta ei tarvitsekaan. Ovat juuri noin sopivia. Viikunatkin oli niin hyviä, ettei niistä riittänyt mihinkään käyttöön, vaan piti syödä ne vain pois.;) Jatkossa keitän minäkin puurot haudekattilassa. Ei innosta olla koko aikaa hellan vieressä sekoittamassa. Uunipuurosta en oikein välitä, mieluummin hellalla keitettyä.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-