keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Munakasrulla katkarapu-tomaattituorejuustotäytteellä


Eilen minua pyydettiin mukaan Karppisiskojen lanseeraamaan ja Kieku Oy:n järjestämään kananmuna-reseptikisaan. Kilpailu kuulosti mukavalta, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja pikapikaa kehittelemään jotain syötävää, missä kananmuna olisi pääosassa.


Osallistumisajan ollessa jo hyvin vähissä, en jäänyt sen kummemmin miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Paistettu munakas olisi kilpailua ajatellen ollut ehkä liian tylsä, mutta rullattuna täytteen kera munakaskin kuulostaa jo paljon mielenkiintoisemmalta.


Munakasrulla sopii hyvin väli- ja iltapalaksi, lounaaksi raikkaan salaatin kera, brunssille, piknikille, juhlissa tarjoiltavaksi jne. Täytteeksi voi laittaa mitä milloinkin mieli tekee, tonnikalaa, savukalaa, jauhelihaa, kinkkua, sieniä ym. Munakasrullaa voi nauttia joko kylmänä tai lämpimänä täytteistä riippuen. Munakasrulla on siis tosi helposti muunneltavissa eri makuihin ja tilaisuuksiin sopivaksi. Kilpailureseptiä varten tein kylmänä tarjoiltavaan munakasrullaan hieman juhlavamman täytteen katkaravuista ja tuorejuustosta.


Munakasrulla katkarapu-tomaattituorejuustotäytteellä

Munakaspohja:
4 kananmunaa
4 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
1 rkl kuivattua basilikaa
ripaus suolaa

Täyte:
n. 4 dl sulatettuja katkarapuja
1 rs (200 g) Crème Bonjour Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1 1/2 dl vispikermaa
1/2 pieni punasipuli
muutama tippa Tabascoa
n. 1 rkl hienonnettua tilliä
ripaus jauhettua valkopippuria
2 liivatelehteä
1/2 pienen sitruunan mehu

Riko kananmunat kulhoon ja vispaa rakenne rikki. Lisää maito, vehnäjauhot, tomaattipyre sekä mausteet ja sekoita munakasmassa tasaiseksi. Kaada massa uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 - 25 minuuttia, kunnes munakas on kypsä. Kumoa munakaslevy toisen leivinpaperin päälle jäähtymään. Täytettä varten laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan noin 10 minuutiksi. Hienonna sulatetut ja hyvin valutetut katkaravut. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, ja yhdistä vaahtoon katkaravut sekä tuorejuusto. Hienonna punasipuli hienoksi silpuksi ja lisää täytteen joukkoon. Mausta täyteseos Tabascolla, tillillä ja valkopippurilla. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota siihen ylimääräisestä vedestä puserretut liivatelehdet yksitellen. Anna liivateseoksen hieman jäähtyä ja kaada se sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täyteseoksen joukkoon. Levitä täyte munakaspohjan päälle ja rullaa leivinpaperia apuna käyttäen rullalle kääretortun tapaan. Laita munakasrulla viileään ennen tarjoilua, jotta täyte jähmettyy ja maut tasaantuvat.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Tomaatti-fetafocaccia


Erilaiset focacciat ovat suosikkejani suolaisten leipomusten puolelta. Focacciat ovat helppotekoisia, ja runsaiden täytteiden ansiosta leivät ovat ruokaisia. Ruokaisuutensa ansiosta focaccia sopiikin hyvin herkulliseksi välipalaksi.

Tomaatti-fetafocaccia

Taikina:
3 dl vettä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl kuivattua basilikaa
2 tl kuivahiivaa
6 - 7 dl Sunnuntai Rouheinen -sämpyläjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Voiteluun:
n. 1/2 dl oliiviöljyä

Pinnalle:
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
sitruunasormisuolaa
rouhittua mustapippuria
pala fetajuustoa
2 - 3 valkosipulin kynttä
tuoretta rosmariinia

Sekoita +42-asteiseen veteen suola, sokeri ja basilika. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Lisää taikinan teon loppuvaiheessa öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 - 60 min. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä pyöreäksi leiväksi ja anna kohota lämpimässä paikassa n. 20 min.  Laita kirsikkatomaatit leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskottele tomaattien päälle ruokalusikallinen öljyä ja mausta sormisuolalla sekä mustapippurilla. Paista tomaatteja 140 -asteisessa uunissa puoli tuntia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen. Voitele leivän pinta öljyllä. Painele kohonneeseen leipään kuoppia ja täytä kuopat kirsikkatomaateilla, fetan paloilla sekä valkosipulin siivuilla.  Ripottele pinnalle rosmariinia, sormisuolaa sekä mustapippurirouhetta. Paista uunin keskitasolla 15 - 20 min.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Tummat appelsiinileivokset


Piti tulla kääretorttu, mutta tulikin leivoksia... Eli tarkoituksenani oli eilen leipoa kääretorttu. Pitkästä aikaa hankein siihen tarkoitukseen myös paketin Ohrakas -ohratärkkelystä, kun Herkkuhovi -blogin myötä mieleeni muistui kuinka ihanan kuohkeita leivonnaisia Ohrakkaalla tulee. Sattui vain olemaan rähmäkäpäläpäivä, tiedättehän sellainen päivä, kun mikään ei tahdo pysyä käsissä. Kääretorttupohja lipsahti käsistäni, kun olin siirtämässä sitä pelliltä sokeroidun leivinpaperin päälle. Siinä vaiheessa pohja meni jonkun verran palasiksi, ja hajosi vielä enemmän, kun koitin siirtää sitä työpöydältä leivipaperin päälle. Koska pohjasta ei enää pystynyt kääretorttua rullaamaan, piti keksiä muita vaihtoehtoja. Cakepopsit kävi mielessäni, kun ne ovat kokeilulistallani jo olleet. Suklaata vain ei ollut kuorruttamista varten, joten tein lopulta perunaleivosten tyyppiset leivokset. Leivoksista tuli pehmeitä ja meheviä, ja niissä maistui kivasti tumma kaakao ja appelsiini, sekä vienosti hedelmäinen kermalikööri. Loppujen lopuksi ei ollut ollenkaan huonompi juttu, että alkuperäinen suunnitelma meni pieleen. Näitä voisi hyvin tehdä toistekin. Leivosten sisälle voisi olla myös kiva laittaa jotain hyvää yllätykseksi, mutta nyt ei vain kotoa sattunut löytymään mitään sopivaa.


Tummat appelsiinileivokset
(8 kpl)

Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl Ohrakasta
1/2 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
200 g Viola -appelsiinituorejuustoa
n. 1/2 dl Amarula -kermalikööriä

Pinnalle:
tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kypsennä 225 -asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä levy sokeroidun leivinpaperin päälle jäähtymään. Murustele torttupohja kulhoon, lisää joukkoon tuorejuusto ja kermalikööri. Sekoita aineksista tasainen massa. Pyörittele massasta pyöreitä palloja, ja pyörittele pallot kaakaojauheessa. Anna makujen tasaantua viileässä ennen tarjoilua.

torstai 21. helmikuuta 2013

Marjoffee-torttu


Kesäaikaan on kiva tehdä marjaisia versioita banoffeesta, koska torttu valmistuu vaivattomasti ja nopeasti ilman uunia. Mukaan kannattaa laittaa kirpeitäkin marjoja. Ne taittavat hyvin makeutta.


Marjoffee-torttu
 
Pohja:
1 pkt (400 g) Digestive -keksejä
130 g voita

Täyte:
1 prk karamellisoitua maitoa
4 dl tuoreita marjoja (esim. vadelmia, mustikoita, punaherukoita)
2 dl kermaa
1 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Pinnalle:
1 - 2 dl tuoreita marjoja
sitruunamelissan lehtiä

Murenna keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita ainekset hyvin yhteen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos tiukasti vuoan pohjalle ja reunoille. Anna pohjan kovettua jääkaapissa. Levitä kovettuneen pohjan päälle karamellisoitu maito. Ripottele marjat karamellisoidun maidon päälle. Vaahdota kerma, ja mausta vaahto tomusokerilla sekä vaniljakreemijauheella. Levitä vaahto marjojen päälle. Koristele tortun pinta marjoilla sekä sitruunamelissan lehdillä.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Feta-vuonankaalisalaatti


Vuonankaalia ei ole tullut aiemmin käytettyä johtuen siitä, etten ole sitä täällä päin kaupoissa pahemmin huomannut, enkä ole tullut sitä edes etsineeksi. Viikonloppuna vuonankaalia kuitenkin sattui olemaan Saksanmaan kaupassa tarjouksessa, ja sitähän piti heti ostaa rasiallinen. Vuonankaalia myytiin siis rasioissa, koska se ei ole mikään keräkaali, vaan se on pieniä lehtiruusukkeita kasvattava salaatti. Tykästyimme vuonankaalin ilmavaan muotoon ja miedon pähkinäiseen makuun. Toivottavasti kaalia on täällä jatkossa paremmin tarjolla. Mielellään sitä käyttäisi enemmänkin.

Feta-vuonankaalisalaatti

vuonankaalia
jäävuorisalaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
fetajuustoa
mustia oliiveja
punasipulia
pinjansiemeniä
MaustePörssin Olympos -yrttisekoitusta (oregano, basilika, minttu, valkosipuli, mustapippuri, paprikarouhe, rakuuna, fenkoli, vuorisuola (10%),  sitruunahappo)
sitruunamehua
oliiviöljyä

Paloittele salaattikulhoon jäävuorisalaatti ja sekoita joukkoon vuonankaali. Lisää paloiteltu kurkku sekä halkaistut kirsikkatomaatit. Murenna joukkoon fetajuusto, ja lisää sekaan mustat oliivit ja ohueksi suikaloitu punasipuli. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja ripottele salaatin joukkoon. Mausta salaatti yrttisekoituksella ja pirskottele päälle sitruunamehua sekä oliiviöljyä.

Kirjapalkinto


Minulla oli taas hyvää tuuria arpajaisissa, ja voitin Onko Nälkä? -blogista Chez Jounin keittokirjan. Moni resepti herätteli inspiraatiotani kirjaa selatessani, joten jossain vaiheessa täälläkin tulee näkymään Chez Jounin tapaan valmistettuja ruokia. Kiitokset Chef Jonesille hyvästä kirjapalkinnosta! Poiketkaahan myös te, lukijani, Onko Nälkä -blogissa katsomassa millaisia herkkuja Chef Jones puolestaan kokkailee. Ainakin oma kokeilulistani on kasvanut huomattavasti siellä vieraillessa. Jotain on jo tullut kokeiltuakin niin hyvällä menestyksellä, että ruoka on tullut pöytäämme jäädäkseen, mutta siitä sitten joskus toisella kertaa...

maanantai 18. helmikuuta 2013

Makeat blinit & kinuskikastike ja karpaloita


Koska suolaiset blinit lisukkeineen ovat niin herkullisia, makeat blinit ovat jääneet vallan tekemättä. Mielessä kuitenkin ovat kummitelleet siitä asti, kun viime vuoden Myllyn Parhaiden seinäkalenterissa oli tammikuun kohdalla resepti makeisiin blineihin. Eilen sitten vihdoin valmistin aamulla makeiden blinien taikinan kohoamaan, ja päiväkahvien seuraksi paistelin meille taikinasta blinit. Samalla, kun kahdella blinipannulla paistui blinit, keittelin kasaan kinuskikastikkeen yksinkertaisesti vain kermasta ja fariinisokerista. Päältä rapeita ja sisältä kuohkeita blinejä, makeaa ja täyteläisen pehmeää kinuskikastiketta, kylmiä ja kirpeitä karpaloita... Täydellistä!

Makeat blinit

4 dl kermaviiliä
20 g hiivaa
3 1/2 dl tattarijauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl sokeria
2 dl kuumaa maitoa
1 dl makeaa siideriä (tai omenamehua)
2 rkl voisulaa
1 tl suolaa
2 kananmunaa

Paistamiseen:
voita

Tarjoiluun:
kinuskikastiketta ja karpaloita

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon jauhot ja sokeri. Kohota taikinaa liinan alla huoneenlämmössä parisen tuntia tai jääkaapissa yön yli. Sekoita ennen paistamista taikinaan nesteet, voisula ja suola. Lisää erotellut keltuaiset. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto nostellen joukkoon. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa paksuhkoja blinejä. Tarjoile kuuman kinuskikastikkeen ja jäisien karpaloiden kanssa.

Kinuskikastike

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Sekoita ja kiehauta. Keitä kastiketta 10 - 15 minuuttia, kunnes se sopivasti sakenee.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Puolukka-rahkakermakakku


Ohjeen tähän kakkuun olen löytänyt HS:n ruokasivuilta. Kakkuun voi tehdä myöskin kinuskikuorrutteen, jolloin puolukkatäyte käytetään kokonaan kakun välissä. Itse en kuitenkaan halunnut ihan niin makeaa kakkua, joten tein kakun tällä helpommalla ja nopeammalla tavalla ja käytin täytettä myös kakun päällä. Kakun väliin käytin myös ohjeesta poiketen banaania pehmentämään puolukan kirpeyttä. Marsipaanista tein eri kokoisilla kukkapiparimuoteilla kukkia kakun koristeeksi. Kukkien keskustoiksi laitoin sokerihelmiä.


 Puolukka-rahkakermakakku

Kakkupohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuoan voiteluun:
voita ja korppujauhoja 

Kostutus:
1 dl omenamehua
1 dl sitruunalimonadia

Täyte:
6 liivatetta
1 rkl vettä
200 g puolukkasosetta (tai 300 g kokonaisia)
1 1/2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1 rkl vaniljasokeria
3 banaania
sitruunamehua

Reunoille:
1 - 1 1/2 prk Flora Vispiä
tomusokeria
vaniljakreemijauhetta

Koristeeksi:
marsipaanikukkia


Varaa pohjan ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Voitele irtopohjavuoka ja ripottele päälle korppujauhoja. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi varoen muna-sokerivaahtoon. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista eikä tikkuun jää taikinaa. Anna kakkupohjan jäähtyä. Leikkaa se kolmeen osaan. Vuoraa irtopohja kaksinkertaisella tuorekelmulla. Voit ensin pyyhkäistä vuoan reunoja öljytilkalla, näin kelmu pysyy paremmin paikoillaan. Liota liivatetta runsaassa kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Soseuta puolukat ja sokeri esimerkiksi sauvasekoittimella ja painele sose sen jälkeen siivilän läpi. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi ja laita se jääkaappiin odottamaan. Kuumenna 1 rkl vettä ja lisää liivatteet. Sekoita kunnes liivate on sulanut. Kaada 1/4 puolukkasoseesta liivatteiden sekaan ja kaada seos sitten takaisin jäljelle jääneeseen puolukkasoseeseen. Lisää sinne myös rahka ja vaniljasokeri. Lisää vaahdotetusta kermasta ensin kolmannes ja sitten loput varovasti nostellen. Laita alimmainen kakkupala vuoan pohjalle ja kostuta. Levitä päälle banaaniviipaleita ja pirskottele viipaleille hieman sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Kaada pohjan päälle 1/3 puolukkakermahyytelöstä, sitten kostutettu pohja, banaaniviipaleet, 1/3 hyytelöä, sitten taas kostutettu pohja, banaaniviipaleet ja loput hyytelöstä. Anna kakun vetäytyä ja hyytyä jääkaapissa. Poista hyytynyt kakku vuoasta. Vaahdota Flora Vispi vaahdoksi, makeuta maun mukaan tomusokerilla ja lisää loppuvaiheessa hieman vaniljakreemijauhetta. Pursota vaahto kakun reunoille. Koristele marsipaanikukilla.

Parsa-vuohenjuustopaistos


Tämä uunimunakasmainen paistos sopii hyvin raikkaan salaatin kera lounaaksi tai iltapalaksi. Pidemmän kaavan mukaisella sunnuntaiaamiaisellakin paistos on mainiota tarjottavaa. Parsat voi vaikka keittää edellisenä päivänä valmiiksi aamua varten, niin paistoksen valmistaminen käy nopeasti ja vaivattomammin.

Parsa-vuohenjuustopaistos

500 g vihreää parsaa
8 kananmunaa
1/2 dl maitoa
6 rkl ranskankermaa
1 tl Dijon -sinappia
suolaa
200 g vuohenmaitojuustoa
tuoretta basilikaa
paahdettuja  pinjan tai auringonkukan siemeniä

Kuori parsat nupuista alaspäin. Leikkaa pari senttiä puumaista vartta pois. Keitä parsoja kiehuvassa vedessä 3 - 4 minuuttia. Nosta parsat vedestä leivinliinan päälle jäähtymään. Sekoita kananmunat, maito, ranskankerma, sinappi ja suola keskenään. Kaada seos uunivuokaan ja levitä päälle viipaloitu vuohenjuusto sekä parsat. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa 25 - 30 minuuttia, kunnes munakasmassa on hyytynyt. Ripottele pinnalle paahdettuja siemeniä sekä basilikan lehtiä.

torstai 14. helmikuuta 2013

Karpalomisu


Ajattelin ensin leipoa jotain hyvää ystävänpäivän herkuksi, mutta laiskuus vei kuitenkin voiton, ja tein nopeasti ja helposti valmistuvat karpaloiset versiot tiramisusta. Hyvää jälkiruokana, ja mikä ettei kahvinkin kanssa. Ei mitään hirmuisen makeaa, ja kirpeät pakastekarpalot tuovat mukavaa pirteyttä annoksiin.

Karpalomisu
(4 annosta)

16 savoiardi-keksiä
2 dl vahvaa kahvia
1/2 dl Helmi -kahvilikööriä
1 dl vispikermaa
3 rkl sokeria
2 kananmunan keltuaista
200 g Crème Bonjour Karpalo Tuorejuustoa
2 dl pakastekarpaloita

Koristeluun:
kaakaojauhetta
karpaloita

Keitä vahvaa kahvia ja mausta kahvi kahviliköörillä. Murenna jokaisen neljän tarjoiluastian pohjalle kaksi keksiä ja kostuta keksit käyttämällä kahvi-likööriseoksesta puolet. Vaahdota kuohukerma ja ruokalusikallinen sokeria. Vatkaa munankeltuaiset ja kaksi ruokalusikallista sokeria vaahdoksi. Yhdistä vaahdot sekä tuorejuusto. Kaada puolet vaahdosta astioihin keksien päälle. Jaa sulaneet karpalot astioihin ripottelemalla ne vaahdon pinnalle. Tee toinen kerros lopuista kekseistä. Kostuta lopulla kahvi-likööriseoksella ja jaa loppu vaahto astioihin. Levitä vaahto tasaiseksi, ja anna karpalomisujen makujen ja kosteuden tasaantua  jääkaapissa ennen tarjoilua. Sihtaa karpalomisujen pinnalle kaakaojauhetta ja koristele karpaloilla juuri ennen tarjoilua.

Ystävänpäivä

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Vihreää parsaa, uppomunia & lime-voisulakastiketta


Parsasesongista meillä otetaan aina kaikki ilo irti, ja niinpä  vihreää ja valkoista parsaa kuluu kevään mittaan useampi nippu. Enimmäkseen syömme parsaa keitettynä erilaisten lisukkeiden kera. Voisula on kaikkein yksinkertaisimpia lisukkeita keitetylle parsalle. Limen kuori ja mehu antaa voisulalle lisää makua, ja sitruunaiset maut sopivatkin hyvin parsan kanssa yhteen. Myös kananmuna on hyvä lisuke parsalle, ja varsinkin uppomunilla parsa-annoksesta saa hyvin juhlavan.

Vihreää parsaa, uppomunia & lime-voisulakastiketta

Parsa:
500 g vihreää parsaa
n. 2 l vettä
n. 1 rkl suolaa
1 - 2 palaa sokeria

Leikkaa parsojen tyvestä kuivahtanut osa pois. Kuori parsat ohuelti nupuista alaspäin, jos parsat ovat paksukuorisia. Laita parsat suolalla ja sokerilla maustettuun kiehuvaan veteen kiehumaan. Jätä nuput vesirajan yläpuolelle. Kypsennä parsojen paksuudesta riippuen 2 - 6 minuuttia. Nosta kypsät parsat vedestä esim. keittiöliinan päälle valumaan.

Uppomunat:
4 kananmunaa
n. 2 l vettä
1 dl väkiviinaetikkaa

Riko valmiiksi jokainen kananmuna omaan kuppiin tai lasiin. Kuumenna vesi laakeassa kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää etikka. Älä päästä vettä kiehumaan, vaan anna sen vain hiljalleen kuplia. Valuta munat varovasti yksitellen kuplivaan veteen, korkeintaan kaksi munaa kerrallaan. Pyöräytä vettä lusikalla, jottei munat tartu kattilan pohjaan kiinni. Kypsennä 2 - 4 minuuttia, kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen jää valuvaksi. Nosta munat reikäkauhalla lautaselle.

Lime-voisulakastike:
n. 50 g voita
1 limen raastettu kuori ja puristettu mehu
ripaus suolaa
ripaus jauhettua valkopippuria

Raasta hyvin pestystä limestä kuori, ja puserra mehu. Sulata kasarissa voi. Nosta kasari liedeltä ja lisää limen kuoriraaste sekä mehu. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kaura-mantelismoothie


Tein tänään aamulenkin ja lumitöiden päätteeksi jälleen kerran smoothien välipalaksi. Tällä kertaa pääaineksiksi päätyivät kaura ja mantelit, ja smoothiesta tuli pehmeän täyteläistä, ja makukin oli erittäin kohdillaan.

Kaura-mantelismoothie

1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl kuorittuja kokonaisia manteleita
1 kypsä banaani
n. 2 dl kevytmaitoa
muutama tippa vaniljaesanssia

Pinnalle:
kanelijauhetta

Mittaa kaurahiutaleet ja mantelit tehosekoittimeen ja aja hienoksi ja tasaiseksi jauheeksi. Lisää joukkoon muut ainekset ja soseuta tasaiseksi juomaksi. Kaada juoma lasiin ja ripottele pinnalle kanelijauhetta.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Uunijuurekset, peuran sisäfilepihvit & punaviinikastike


Meillä aika harvoin päästään mitään riistaa valmistamaan, mutta nyt on jokunen riistapakkaus meidänkin pakastimeen kulkeutunut. Yhdestä paketista löytyi peuran sisäfile, ja otin sen hyvissä ajoin jääkaappiin sulamaan sunnuntain ateriaa varten. Peuran lihaa olen aikaisemmin valmistanut vain kerran tai pari. Sisäfileenä en kertaakaan. Fileen hitaasti sulaessa jääkaapissa sain hyvin aikaa miettiä mitä siitä tekisin. Lopulta päädyin vain paistamaan fileen pihveinä pannulla kevyesti maustettuna. Pihveistä tulikin sopivan mureita ja riistan oma maku säilyi hyvin. Monesti yksinkertaisin menetelmin tuleekin hyvä lopputulos. Pihveille tein vielä maukkaan punaviinikastikkeen ja lisukkeeksi uunijuureksia. Uunijuureksetkin maustoin kevyellä kädellä, etteivät peittäisi peuran makua. Kastikkeesta yli jäänyt punaviini nautittiin tietenkin ruokajuomana, ja sunnuntain päivällinen oli hyvinkin maittava.

Uunijuurekset

1 lanttu
5 - 6 perunaa
2 - 3 punajuurta
2 - 3 pienehköä sipulia
oliiviöljyä
MaustePörssin Olympos -yrttisekoitusta (oregano, basilika, minttu, valkosipuli, mustapippuri, paprikarouhe, rakuuna, fenkoli, vuorisuola (10%),  sitruunahappo)
(suolaa)

Kuori ja lohko juurekset ja sipulit uunivuokaan. Lorauta joukkoon oliiviöljyä sekä mausteet. Sekoita, kunnes lohkot ovat öljyn ja mausteiden peitossa. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa, kunnes lohkot ovat saaneet väriä ja sopivasti kypsyneet. Sekoita juureksia muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Peuran sisäfilepihvit

peuran sisäfile
Prima-mausteiden riistamaustetta (katajanmarja, valko- ja maustepippuri, sinapinsiemen, paprika, valkosipuli, rosmariini, selleri, inkivääri, persilja, laakerinlehti)
suolaa

Paistamiseen:
nokare voita ja loraus ruokaöljyä

Poista sisäfileestä kalvot. Leikkaa file noin sentin paksuisiksi pihveiksi. Nuiji pihvit kevyesti. Mausta pihvit molemmin puolin riistamausteella ja suolalla. Anna pihvien maustua jonkin aikaa ja lämmetä huoneenlämpöisiksi ennen paistamista. Paista pihvit pannulla voin ja öljyn seoksessa molemmin puolin nopeasti, kunnes pinnat saa väriä. Pihvit saavat jäädä sisältä punertaviksi.

Punaviinikastike

1 pieni sipuli
1 rkl ruokaöljyä
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl timjamia
1 rkl balsamicoa
1 dl punaviiniä
1 lihaliemikuutio
4 dl vettä
n. 4 rkl ruskeaa kastikesuurustetta
ripaus sokeria

Kiehauta hienonnettu sipuli kattilassa öljyssä. Lisää mausteet, balsamico, punaviini, vesi ja lihaliemikuutio. Keitä ilman kantta noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kiehuvaan liemeen suuruste koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta noin minuutin ajan ja lisää ripaus sokeria. Tarkista maku.

Blinit


Madeaika alkaa taas pikkuhiljaa olla ohi.  Viikonloppuna ei enää yhtään madetta verkoilta tullut. Hyvä madesaalis kuitenkin tänä talvena saatiin, ja olihan siellä joukossa sitten lopulta tyttömateitakin, ja pakastimeen saatiin useampi rasia mätiä. Nyt onkin blineillä ehditty herkuttelemaan jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla syötiin blinejä ainoastaan mateen mädin, smetanan ja punasipulin kera. Lauantaina paistelin blinejä uudemman kerran, ja tällä kertaa otin pakkasesta hieman pienemmän määrän mätiä, ja syötiin sitten lisäksi myös sieni- ja katkarapusalaatteja sekä minikurkkuja. Blinitaikinaan käytän useimmiten seuraavaa hyväksi todettua reseptiä:

Blinit

3 dl haaleaa maitoa
1 rkl hiivaa
1 dl tattarijauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl kiehuvaa maitoa
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 keltuaista
1/2 dl voisulaa
2 valkuaista

Paistamiseen:
voita

Liuota hiiva haaleaan maitoon. Vatkaa joukkoon jauhot. Jätä taikina huoneenlämpöön n. 4 - 5 tunniksi (vähintään tunniksi). Lisää kiehuva maito ja vehnäjauhot. Sekoita. Lisää suola ja keltuaiset taikinaan. Sekoita joukkoon jäähtynyt voisula ja viimeiseksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Paista taikinasta paksuhkoja blinejä molemmin puolin ohukais- tai blinipannulla. Tarjoile blinit kuumina erilaisten lisäkkeiden kera.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Banoffee-pullat


Joskus tekee mieli kokeilla laskiaispulliinkin jotain uutta. Koska banoffee-torttu on hyvää, miksei samat ainekset toimisi myös pullan täytteenä? Ja toimiihan ne vallan loistavasti!

Banoffee-pullat

Pullataikina:
2 1/2 dl maitoa
1 dl sokeria
1 kananmunaa
1/2 rkl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
6 - 8 dl vehnäjauhoja
100 g huoneenlämpöistä pehmeää voita

Voiteluun:
kananmuna

Päälle:
mantelilastuja

Banoffee-täyte:
n. 1/2 prk karamellisoitua maitoa (eli valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa)
2 - 3 banaania
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl vaniljaesanssia
2 dl kuohukermaa
1 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
ripaus pikakahvijauhetta
rouhittua suklaata

Pullien päälle:
tomusokeria

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja voi. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä tangot. Jaa kumpikin tanko paloiksi. Pyörittele palat pikkupulliksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista pullat uunin keskitasolla 225 asteessa n. 8 - 12 min. Halkaise jäähtyneet pullat keskeltä kahtia. Levitä pohjapuoliskojen päälle karamellisoitua maitoa. Kuori ja viipaloi banaanit. Puserra banaaniviipaleiden päälle sitruunamehua sekä pirskottele päälle vaniljaesanssi. Lado banaaniviipaleet pullapohjille karamellisoidun maidon päälle. Vaahdota kerma, ja mausta vaahto tomusokerilla, vaniljakreemijauheella sekä pikakahvijauheella. Pursota tai lusikoi vaahto pullille banaaniviipaleiden päälle. Ripottele kermavaahdon pinnalle rouhittua suklaata. Laita pullien kannet päälle ja sihtaa vielä päälle hieman tomusokeria.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Mustikkariisi


Eilen teki mieli tehdä mustikoista rahkaa, mutta koska aineksia rahkan tekoon ei siihen hätään kotoa löytynyt, keittelin ensin riisihiutaleista nopeasti puuron. Puuron jäähdyttyä sekoittelin sen joukkoon kermavaahtoa ja mustikat, ja kiva marjaherkku oli sillä valmis. Tuohon kermavaahtomäärään olisi saanut enemmänkin puuroa uppoamaan, mutta puuroa tuli keitettyä pieni määrä, koska tietenkin maitokin sattui olemaan vähissä. Hyvää mustikkariisi oli kuitenkin näinkin, vaikka isommalla puuromäärällä siitä olisikin tullut paksumpaa. Mustikat olivat viime kesän omaa pensasmustikkasatoa. Pensasmustikka ei värjää niin kuin metsämustikat, joten lisäsin riisin joukkoon vielä ripauksen mustikkajauhetta antamaan väriä.

Mustikkariisi

5 dl maitoa
1 1/2 dl riisihiutaleita
ripaus suolaa
1 prk (2 1/2 dl) Flora Vispiä
n. 4 dl mustikoita
maun mukaan Dansukker SteviaSokeria
2 tl vaniljasokeria

Valmista ensin puuro. Kuumenna maito kiehuvaksi, lisää riisihiutaleet ja keitä noin 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä, lisää ripaus suolaa ja anna puuron jäähtyä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, ja sekoita se jäähtyneen puuron joukkoon. Lisää mustikat ja makeuta SteviaSokeria. Mausta lopuksi vaniljasokerilla.

torstai 7. helmikuuta 2013

Laskiaispullat


Mantelimassaa vai hilloa? Meillä laskiaispullat maistuvat molemmilla täytteillä, mutta allekirjoittanut pitää kuitenkin pikkaisen enemmän pullista mantelimassalla, toinen puolisko taas hillopullista, joten osa pullista täytetään aina mantelimassalla ja kermavaahdolla, osa taas hillolla ja kermavaahdolla. Silloin tällöin kokeillaan täytteenä jotain uuttakin, mutta nämä perinteiset vain pitävät pintansa vuodesta toiseen.

Laskiaispullat

Pullataikina:
5 dl maitoa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
14 - 16 dl vehnäjauhoja
2 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Voiteluun:
kananmuna

Päälle:
raesokeria tai mantelilastuja

Täytteeksi:
hilloa tai mantelimassaa
kermavaahtoa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja rasva. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä tangot. Jaa kumpikin tanko paloiksi. Pyörittele palat pikkupulliksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla tai mantelilastuilla. Paista pullat uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 - 15 min. Halkaise jäähtyneet pullat ja täytä ne hillolla tai mantelimassa sekä kermavaahdolla.

Mantelimassa


Mantelimassaa on tosi helppo tehdä itsekin, joten varsinkin laskiaispulliin teen massan yleensä aina itse. Omatekoinen on kaikkein parhaimman makuista, eikä massan valmistamiseen mene paljon aikaa. Tällä ohjeella mantelimassa jää ihanan pehmeäksi ja notkeaksi. Sitä on helppo levittää veitsellä laskiaispullille. Kaupan mantelimassa onkin paljon kiinteämpää ja kuivempaa. Omatekoisestakin massasta saa halutessaan kiinteämpää, jos laittaa vähemmän valkuaista tai enemmän tomusokeria ja mantelijauhetta.

Mantelimassa

1 1/2 dl mantelijauhetta
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmunan valkuainen
n. 1 tl karvasmanteliöljyä

Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon valkuainen sekä karvasmanteliöljy. Sekoita seos notkeaksi ja sileäksi. Pyöritä seoksesta tuorekelmun sisään tanko ja säilytä viileässä. Jaa tanko paloiksi ja käytä esim. laskiaispullien täytteenä.

Rapuhauki


Tämä resepti on Kenneth Oker-Blomin 100 haukireseptiä -keittokirjasta. Rapuhauki onkin noussut meillä yhdeksi haukiruokasuosikiksi. Yksinkertaista, mutta hyvää!

Rapuhauki

1,2 kg haukifileetä
2 dl ketsuppia
iso nippu hienonnettua tilliä
3 dl kuohukermaa
2 tl Maldon -sormisuolaa
1 tl morttelissa murskattua mustapippuria
voita uunivuokaan

Poista ruodot haukifileistä. Laita fileet vierekkäin hyvin voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ketsuppi ja tilli ja levitä ketsuppi fileiden päälle. Jätä vähän tilliä koristeeksi. Kaada kerma fileiden ympärille ja laita vuoka uuniin 180 asteeseen 30 minuutiksi. Koristele lopulla tillillä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Punajuuririsotto


Punajuuri on lempijuureksiani, ja se käykin monenlaiseen ruoanlaittoon. Punajuuririsottokin on mahdottoman hyvää ja kauniin väristä. Valmiin risoton joukkoon voi tietenkin lisätä vielä nokareen voita sekä parmesaania. Tai jos oikein juhlavaksi heittäytyy, voi joukkoon murentaa Aurajuustoa tai vuohenjuustoa.

Punajuuririsotto

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 pitkä punajuuri (tai 2 - 3 pyöreää)
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä
1 - 2 dl kevyttä ruokakermaa
timjamia
mustapippurirouhetta

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. Kuori punajuuri, ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Kuumenna kattilassa oliiviöljy. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää riisi ja kuullota läpikuultavaksi. Lisää punajuuriraaste sekä valkoviini. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes viini on imeytynyt riisin joukkoon. Lisää vähitellen kasvisliemi kahdessa tai kolmessa erässä. Lisää lientä aina, kun edellinen lisäys on imeytynyt. Kun kaikki kasvisliemi on imeytynyt ja riisi alkaa olla kypsää, lisää ruokakerma sekä mausteet. Keitä vielä, kunnes ruokakerma sopivasti imeytyy, ja risotto on kosteaa ja mehevää.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Soijabolognese


Soijarouheestakin saa varsin maistuvan bolognese-kastikkeen pastalle. Kastikkeen teen oikein ajan kanssa ja hauduttelen sitä liki kolme tuntia. Kastikkeesta tuleekin sitä parempaa mitä kauemmin sitä jaksaa haudutella. Maut tiivistyvät ja kastike sakenee ilman suurusteita.

Soijabolognese

3 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
1 - 2 porkkanaa
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
2 dl punaviiniä
2 prk tomaattimurskaa
n. 1/2 dl tomaattisosetta
2 kasvisliemikuutiota
1 rkl sokeria
1 tl paprikajauhetta
1 tl tabascoa
1 rkl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippurirouhetta

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. Kuori porkkanat ja raasta hienoksi raasteeksi. Kuumenna pannulla oliiviöljy, ja kuullota sipulisilppu pehmeäksi. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja soijarouhe, ja paista hetki sekoitellen. Lisää vesi, punaviini, tomaattimurska sekä tomaattisose. Lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia. Tarjoile pastan kanssa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Runebergin kakku


Kakun muodossa Runebergin torttuja on kaikkein vaivattomin tehdä. Kakusta jokainen saa myös leikattua itselleen juuri haluamansa kokoisen palan. Kakkua voi myös hieman kostuttaa punssiseoksella, mutta se ei ole välttämätöntä.

Runebergin kakku

250 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
1 dl mantelirouhetta
3 dl piparkakkumurua
1 pussi (60 g) mantelijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
2 - 3 tippaa karvasmanteliöljyä

Päälle:
vadelmahilloa
tomusokerikuorrutetta

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita keskenään mantelirouhe, piparkakkumurut, mantelijauhe, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan. Lisää lopuksi maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Tasoita taikinan pinta. Kypsennä kakkua 150 -asteisessa uunissa alatasolla n. tunti. Kokeile kypsyys tikulla. Ota kakku uunista, jäähdytä ja irrota vuoasta. Levitä kakun pinnalle vadelmahilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Runebergin tortut

 
Runebergin tortut teen välillä pikkuisissa uunivuoissa. Tällä taikinamäärällä torttuja tulee 4, muffinivuoissa tehtynä torttuja tulisi pari enemmän.

Runebergin tortut

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1/2 dl mantelilastuja
1/2 dl piparimuruja
1/2 tl soodaa
muutama tippa karvasmanteliöljyä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl turkkilaista jogurttia

Täytteeksi:
n. 1 dl paistonkestävää vadelmamarmeladia

Kostutukseen:
n. 1/2 dl vettä
1/2 rkl sokeria
pari tippaa karvasmanteliöljyä

Päälle:
vadelmamarmeladia
sokerivesikuorrutetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna, ja sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet. Mausta karvasmanteliöljyllä, ja lisää lopuksi jogurtti. Jaa taikina muotteihin, muffinivuokiin tai leivitettyihin pikkuvuokiin. Paina torttujen keskelle vadelmamarmeladia. Paista kauniin ruskeiksi 200 -asteisen uunin keskitasolla n. 15 - 20 minuuttia. Kostuta tortut  ja koristele vadelmamarmeladilla sekä sokerivesikuorrutuksella.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Roskakalasta gourmet-herkuksi - Savulahnamousse


Kalaverkkoihimme jää välillä myös ns. roskakaloja, kuten särkiä, lahnoja, suutareita, ruutanoita jne. Särkikalat ovat hirveän aliarvostettuja ruoanlaitossa, ehkä yhtenä suurena syynä niiden ruotoisuus. Maukkaita kalaruokia kuitenkin särkikaloistakin saa. Mm. graavisärki on ihan graavatun siian veroista, ja särkitartarkin todella herkullista. Tällä kertaa osa viime viikonlopun roskakaloista pääsi savustettuna mousseksi. Täältä löytyvää savulahnamoussen ohjetta olinkin jo pitkään katsellut sillä mielellä, että sitä pitäisi päästä kokeilemaan. Nyt vihdoin saatiin sopivaa saalista moussea ajatellen, ja ensimmäiseksi laitoin savustuspöntön kuumenemaan. Samalla pääsin kokeilemaan toista mielessä ollutta kalajuttua eli mateen savustamista. Eikä lukemani jutut savustetun mateen herkullisuudesta olleet väärässä, vaan erittäin hyvin madekin soveltuu savustettavaksi. Myös savulahnamousse oli onnistunut kokeilu. Mousse oli hyvää tumman leivän kanssa.

Savulahnamousse

500 g perattua savulahnaa
150 g voita
1 dl kermaa
2 rkl smetanaa
timjamia
valkopippuria
suolaa

Hienonna savulahna tehosekoittimella. Lisää huoneenlämpöinen voi nokareina ja sekoita. Lisää kerma ja smetana. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Laita mousse muottiin ja nosta jääkaappiin yön yli.