maanantai 9. joulukuuta 2013

Suklaa-banaanikakku


Jos leivon banaaneista kakkua, käytän useimmiten tätä ohjetta. Tästä kahvikakusta tulee hyvän makuinen ja tosi mehevä. Nyt leivoin kakkua myös jouluksi. Tällä kertaa kakun pinta vain ei onnistunut niin hyvin kuin aikaisempina kertoina. Ehkä uusi kakkuvuoka vaatii harjoitusta. Hermannin ystävyyskakkuja leipoessani testasin myös taloutemme kakkuvuoat. Peltiset vuoat päihittivät kakun paistossa selvästi silikonivuoat. Toisesta peltisestä kakkuvuosta oli vain pinta jo niin kulunut, että viikonloppuna uudistin kakkuvuokavarastoamme ja ostin vanhan tilalle tähtivuoan. Voi olla, että kakkua olisi voinut pitää vielä hetken kauemmin uunissa, vaikkei tikkuun taikinaa enää jäänytkään. Eiköhän tämäkin silti syödyksi tule, vaikkei pinta ihan täydellinen olekaan.

Suklaa-banaanikakku

125 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
3 kypsää banaania
1 dl ranskankermaa
100 g tummaa suklaata
hyppysellinen suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja koko ajan hyvin vatkaten. Survo banaanit ja lisää survokseen ranskankerma. Lisää seos rasva-sokeri-munaseokseen. Raasta suklaa ja sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 1 tunti.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kakkusi on kaikesta huolimatta ja makuhan on tärkeintä... Ja suklaa-banaanikakussahan makua on! Aivan ihana kakku.:) Minäkin teen välillä suklaasta ja banaaneista kakkua, banaanileivonnaiset ovat mieleeni.:) Meillä syödään banaaneja melkein joka päivä eväänä tai välipalana, välillä kuitenkin banaaneja "unohtuu" pöydälle ja silloin teen niistä kakkua. Suosikkini on Leilan banaanikakku, johon tulee pekaaneja. Vielä kun vuoan jauhottaa kookoshiutaleilla niin ai että... nam.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku kakussa oli kohdillaan, ja kyllä se kypsääkin oli. Täytyy kokeilla tuolla vuoalla jotain toistakin kakkua, ja katsoa miten paisto onnistuu.:) Tuota Leilan banaanikakkua pitää joku kerta kokeilla. Nytkin olisi taas pöydällä kakkuun sopivia banaaneja muutama, mutta pitää tällä kertaa käyttää ne äkkiä johonkin muuhun.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-