keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Mustikka banaani 'jäätelö'


Tämä herkku ei ole varsinaisesti jäätelöä, mutta tästä tulee kuitenkin hyvin jäätelön kaltaista. Ja mikä parasta, tämä 'jäätelö' on kevyttä ja terveellistä. Pakastetun banaanin koostumuksesta tulee kuohkean jäätelömäinen, kun sen kohmeisena soseuttaa koneella. Soseen voi syödä sellaisenaan tai sitten sitä voi maustaa eri tavoin. Nyt laitoin banaanin joukkoon mustikoita ja lisämausteeksi ripauksen kardemummaa. Muutkin marjat ovat joukossa hyviä, varsinkin mansikat. Yksi suosikkini on rommirusina. Liotan rusinat aina ensin tilkassa rommia ja sitten laitan ne yhdessä banaanin kanssa koneeseen. Kaakaojauheella taas saa suklaisen makuista 'jäätelöä'. Myös monet hedelmät sopivat joukkoon hyvin. Vaihtoehtoja on monia. Tilkka nestettä auttaa saamaan 'jäätelölle' sopivan koostumuksen. Tähän versioon käytin maitoa, mutta esimerkiksi sitruuna- tai limemehukin sopii hyvin.

Mustikka banaani 'jäätelö'

1 iso pakastettu banaan
1 dl pakastemustikoita
1 - 2 rkl kylmää maitoa
ripaus kardemummaa
tarpeen vaatiessa sokeria

Laita kohmeiset banaanin palat ja mustikat tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi ja kuohkeaksi massaksi. Lisää joukkoon maito ja ripaus kardemummaa. Makeuta tarvittaessa. Pyöräytä ainekset vielä sekaisin ja tarjoile heti.

14 kommenttia:

  1. Namin näköistä ja todella helppoa :) Avokadostakin saisi varmaan tuolla tavalla hyvää jäät.. eikun jäädykettä. Täytyypi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa on ja hyvääkin.:) Hyvä idea tuo avokado. Täytyy pitää mielessä.:)

      Poista
  2. Tuo on kyllä ihana jätski:Teen itsekin ,mutta täällä tosin eri marjoilla kun pakastemustikat ovat niin tyyriitä.Tosin maitoa en lisää omaani. Ja Tuplaespressolle,kyllä ,avokadosta saa tehtyä ihanaa jätskiä,etenkin suklaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ja kevyttä on, ja monella tavalla pystyy maustamaan.:) Hyvä tietää, että avokadostakin onnistuu. Ainakin avokadosta tehdystä "suklaavanukkaasta" tulee hyvää. Avokadon pakastamisesta en tiennyt, kestääkö se miten jäätymistä, mutta nyt voinkin testata myös sitä.:)

      Poista
    2. Mä teen usein siitä jäätelöä.Avokaadoa,kaakaota,vaniljaa,taateleita.Kestää hyvin pakastamisen.Varmaan sillä glukoosisiirapin lisäyksellä onnistuisi vieläkin paremmin. Lapsiin tuo on mennyt ihan täydestä ,siis suklaajätskinä;D

      Poista
    3. Avokado menee tuollaisissa kyllä ihan täydestä, kun siinä on niin sopiva koostumus. Kunhan avokadoja tulee taas ostettua pitää tehdä tuollaista jäätelöä. Glukoosisiirappi onkin hyvä idea, ja sitä nykyään onkin joka marketissa.:)

      Poista
  3. Varpisti ihanaa.... joskus kauhiean kauan sitten valio julkaisi eräässä lehtisessään ohjeen missä jäiset mansikat soseutettiin + sekaan pikkasen creme fraichea....ja voi kun se olikin hyvää. Syösdä pitää heti, mutta rakenne on pehmismäinen...joskus laitoin sitruunaa antamaan lisäpontta. Minä kokeilin kerran avocadosta yhtä herkkua, vaan vaan en edes rohjennut tarjota sitä miehelle...ei olis sen jälkeen suostunut maistelemaan mitään sörsseleitäni. Pitäsköhän rohkaistua uudemman kerran kokeilamaan tämän kaltaista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat ranskankermalla kuulostaa herkulta. Pitää kokeilla.:) Sitten voi myös tämän tyyppistä tehdä jäisistä marjoista ja kananmunan valkuaisista. Nopeasti nämä sulavat, mutta pitää vain tehdä juuri ennen tarjolle laittoa. Banaanista tulee kyllä tosi kiva näin, kun banaani jo hyvin makeuttaakin, eikä välttämättä tarvitse lisätä sokeria. Avocadon joukkoon joutuu pikkaisen enemmän laittamaan kaikkea, että saa hämättyä.;) Rohkeasti silti vain aina kokeilemaan kaikkea!:)

      Poista
  4. Nam ja ihanaa ettei ole raakaa kanamunaa, kun suurimmassa osassa ohjeita on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvää, ja maustamisvaihtoehtoja on niin paljon kuin mielikuvitusta. Tämä sopii monelle ruokarajoitteiselle, kun ei tule kananmunaa, ja jos jättää maidon pois tai korvaa jollain muulla, ja tekee sokeritonta.:)

      Poista
  5. Näyttää todella raikkaalta ja ihanalta.:) Kaunis kuva. Tässähän olisi yksi oiva tapa tuhota tuo hirveä määrä pakastemustikoita.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ja raikasta tämä on. Pakastimessa kannattaa aina pitää banaanin paloja, niin voi herkkunälän yllättäessä tehdä vaikka jotain tällaista tai käyttää niitä smoothieihin.;) Meillä on myös pakastimet aivan täynnä marjoja. Mitenkähän sitä saa etukäteen tehtävät jouluruoat sopimaan...

      Poista
  6. kiva kun muistutit tästä herkku''jäätelöstä'',ihanalta näyttää =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni muistutus on aina paikallaan, ja monelle tämä on ihan uuttakin.;) Hyvä versio tuli tästä mustikkaisesta.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-