tiistai 5. marraskuuta 2013

Kirjolohifile juustokuorrutteella


Eilen valmistin kirjolohifileen uunissa. Resepti on hyvin simppeli, mutta lopputulos kuitenkin oikein maukas. Fileen päälle juustoraaste sulaa herkulliseksi kerrokseksi ja mausteeksi riittää ihan peruskalamausteet, suola, pippuri, sitruuna ja tilli. Lisukkeena syötiin viipaleperunoita sekä mehukasta raastesalaattia porkkanasta ja kyssäkaalista karpaloilla ryyditettynä. Ruoka oli hyvää, mutta valmistui harmillisen myöhään. Pimeä tulee jo niin aikaisin, ettei aina ehdi kaikkea valmistamaan valoisaan aikaan, ja siitähän kuvien laatu kärsii. Eilenkin jouduin kuvatessa turvautumaan salamaan, ja salamalla otetut kuvat on hirveitä! Täytyy joskus katsella kameraan ulkopuolista salamaa, sillä saisi parempia kuvia, kun salaman kohdistusta pystyy säätelemään ja valosta tulee pehmeämpää. Mutta nyt pitää vain toistaiseksi yrittää pärjätä näinkin.

Kirjolohifile juustokuorrutteella

n. 700 g ruodoton ja nahaton kirjolohifile
suolaa
viherpippuria myllystä
sitruunamehua
hienonnettua tilliä
2 dl juustoraastetta
1 - 2 dl ruokakermaa

Aseta kirjolohifile uunivuokaan ja mausta pinta hyvin suolalla, viherpippurilla sekä sitruunamehulla. Ripottele pinnalle hienonnettu tilli ja sitten juustoraaste. Kaada päälle ruokakermaa. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Kivan ruokablogin löysinkin.
    Ja ihan hyvät kuvat on.
    Tää ohje voi sopia huomiseksi minulle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kiva, kun löysit tänne. Toivottavasti maistui, jos teit.:)

      Poista
  2. Siitä onkin aikaa, kun meillä on juustokuorrutteista lohta tehty. Se on muuten yksinkertaisuudessaan todella herkullista. Äiti on ainakin joskus laittanut lohta tällä tavalla.:) Saas nähdä mitä kehittelen tämän viikonlopun lohiruoaksi. Kokonainen kirjolohi oli jälleen tarjouksessa ja sitä tuli tietenkin ostettua. Graavia täytyy ainakin taas tehdä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukasta lohta tulee näin. Juustohan on aina hyvää ruoassa kuin ruoassa.:) Mekin ostimme eilen kaksi kokonaista kirjolohta, kun olivat niin halpoja. Toinen menee meilläkin graaviksi. Toinen ehkä savustetaan.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-