lauantai 19. lokakuuta 2013

Punakaali-perunasosevuoka


Punakaalia ei ole tullut käytettyä vuosikausiin. Nyt ostettiin valkokaalin sijaan yksi punakaali. Eihän ne maultaan paljoakaan eroa toisistaan, mutta ainakin väri tuo vaihtelua. Ja punakaali on myöskin C-vitamiinipitoisempi kuin hailakampi lajitoverinsa. Puolet punakaalista käytin eilen vuokaruokaan. Kaalin joukkoon laitoin pekonia, omenaa, sipulia ja valkosipulia, ja siitä tuli niin hyvää, etten lautaselle enää välttämättä olisi perunamuusia kaivannut. Olisin mieluusti syönyt itse kaalit ja toinen ruokailija olisi saanut perunamuusit. Mutta sellainen ehdotus ei vain mennyt läpi... Jos ei joka kerta jaksa alkaa koko vuokaa tekemään muusireunuksineen, niin tuota kaalisekoitusta tulee varmasti paisteltua ihan itsekseen eri ruokien lisukkeeksi. Punakaalista tehtäviin ruokiin kannattaa aina lisätä tilkka etikkaa tai vaihtoehtoisesti sitruunamehua. Ne auttavat säilyttämään kaalin värin.

Punakaali-perunasosevuoka

Perunasose:
800 g jauhoisia perunoita
nokare voita
maitoa
savusuolaa

Kaaliseos:
nokare voita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl sokeria
600 g punakaalia
2 rkl punaviinietikkaa
1 - 2 dl lihalientä
3 omenaa
280 g pekonia
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Keitä kuoritut ja lohkotut perunat vedessä kypsiksi. Kaada keitinvesi pois, ja soseuta perunat. Lisää joukkoon nokare voita ja maitoa sen verran, että muusista tulee pursotettavaa. Mausta savusuolalla. Pursota perunasose uunivuoan reunoille. Sulata pannulla nokare voita. Lisää kuoritut ja hienonnetut sipuli ja valkosipulin kynsi sekä sokeri. Kuullota, kunnes sipulit on pehmeitä. Lisää joukkoon suikaloitu kaali ja kuullota hetken aikaa. Lisää punaviinietikka ja lihaliemi. Hauduta kannen alla n. puoli tuntia välillä sekoittaen. Lisää hautuneen kaalin joukkoon kuoritut ja kuutioiksi paloitellut omenat. Hauduta vielä n. 20 minuuttia. Paista sillä välin paloitellut pekonisiivut kuivalla pannulla rapeiksi. Lisää kaalin joukkoon paistettu pekoni ja mausta mustapippurilla. Tarkista suola. Kaada kaaliseos uunivuoan keskelle. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes muusireunus saa väriä.

12 kommenttia:

  1. Tosi kauniisti laitoit tuon perunarenkaan punakaalin ympä'rille:) Minä taas käytän aika usein punakaalia;salaateissa lähinnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pursottaminen ei ole vahvinta alaani, mutta on tuo nyt perunamuusiksi ihan nätisti.;) Täytyy alkaa punakaalia käyttämään enemmänkin. Sillä saa kivasti väriäkin ruokiin. Yleensä tulee vain se valkokaali napattua, kun se on edullisempaakin. Vaikka ei se hinnanero nyt kovin suuri ole.;)

      Poista
  2. Voi miten komea ruoka, kauniit värit! Tykkään ja maistuisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää oli, ja varsinkin tuo kaali. Nam.:)

      Poista
  3. Todella kaunis ruoka ja varmasti myös herkullinen :) Mulla tuo punakaali löytyy usein raasteena pöydästä, paistettunakin on hyvä lisuke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin tulee arkisemmastakin ruoasta vähän hienomman näköinen, kun pursottelee muusit vuokaan ja laittaa uuniin väriä saamaan.:) Kaali onkin siitä kiva, kun se käy sekä raakana että kypsennettynä moneen. Täytyy alkaa nyt punakaalia enemmän suosimaan. Saa sitä C-vitamiiniakin enemmän.;)

      Poista
  4. Sä kokkailet kyllä minun suun mukaista ruokaa! Tätä täytyy kokeilla! Kiitos ohjeesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sehän on kiva, että on mieluista.:) Pekoni taitaa olla yksi suun mukainen.;) Kokeile vaan.:)

      Poista
  5. Mahtavan herkullinen ohje! :) Ja niin kaunis asettelu! :)

    VastaaPoista
  6. Tuota kaaliseosta nyt ainakin täytyy talven mittaan kokeilla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Minäkin aion tuota kaaliseosta hyödyntää ihan sellaisenaan. Sitä olisi syönyt vaikka kuinka paljon. Tästä loppui vähän niinkuin kesken.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-