keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ternimaitosorbetti & hillotut vadelmat


Minua pyydettiin mukaan jälkiruokahaasteeseen. Haasteen järjestivät Jules Destrooper ja Ravintola Postres. Tarkoituksena oli kehitellä jälkiruoka-annos, jossa on hyödynnetty Jules Destrooper Butter Crisp -pikkuleipiä. Otin haasteen vastaan 8 muun ruokabloggarin kanssa. Voittaja-annos pääsee Ravintola Postresin menuun vähintään yhdeksi viikoksi, ja lisäksi voittaja saa runsaan Jules Destrooper -lahjakorin sekä kahden hengen illallislahjakortin Ravintola Postresiin. Muut osallistujat palkitaan myös Jules Destrooper -herkkukorilla. Koska olen hyvinkin perso herkuille, herkkukori toimi hyvänä houkuttimena haasteen vastaanottamiselle. Yksi jälkiruokaideakin oli jo sopivasti valmiina mielessä, ja siihen sopi hyvin mukaan haasteen toteuttamista varten toimitetut rapeat vohvelit.

Kesän ajan mielessä on pyörinyt kokeilla jäätelön tai sorbetin valmistamista ternimaidosta. Haasteen myötä lähdin vihdoin toteuttamaan ideaa. Valmistusvaiheessa en ollut vielä oikein varma kumpaa ternimaidosta tulee, mutta päätin lopulta nimetä valmiin tuotoksen sorbetiksi, koska lopputulos oli enemmän sorbetin oloista, kepeän kevyttä ja raikasta. Lisukkeeksi annokseen pääsivät sen enempiä miettimättä vadelmat, koska edelleenkin meidän puutarhavadelmat tuottavat satoa, ja pakastimetkin alkavat olla niitä jo ihan täynnä.

Ternimaitosorbetti & hillotut vadelmat

Ternimaitosorbetti:
5 dl ternimaitoa
1 dl glukoosisiirappia
1 vaniljatanko
4 kananmunan valkuista
2 dl tomusokeria

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan ternimaito sekä glukoosisiirappi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet. Lisää vaniljatanko ja siemenet kattilaan. Keitä ternimaitoseosta miedolla lämmöllä 15 - 20 minuuttia. Älä kuitenkaan päästä seosta kiehumaan. Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä viileässä n. 30 minuuttia. Poista jäähtyneestä ternimaitoseoksesta vaniljatanko, kaada seos kulhoon ja laita kulho pariksi tunniksi pakastimeen. Sekoita välillä. Vatkaa valkuaiset kiiltäväksi, kovaksi vaahdoksi lisäämällä tomusokeria pienissä erissä joukkoon. Yhdistä puolijäätynyt ternimaitoseos sekä valkuaisvaahto hyvin yhteen. Laita kulho takaisin pakastimeen. Sekoita seosta muutaman kerran jäätymisen aikana paremman koostumuksen aikaan saamiseksi.

Hillotut vadelmat:
5 dl tuoreita vadelmia
1 dl sokeria
1/2 dl vettä
1/2 dl sitruunalikööriä

Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta seos ja keitä muutaman minuutin ajan, kunnes sokeriliemi sakenee. Ota kattila liedeltä ja jäähdytä. Mausta jäähtynyt sokeriliemi sitruunaliköörillä ja kaada seos vadelmien päälle. Sekoita varovasti, ettei vadelmat mene rikki. Anna vadelmien maustua viileässä n. 1 tunti ennen tarjoilemista.

Annoksen kokoaminen:
Jules Destrooper Butter Crisp -pikkuleipiä
ternimaitosorbettia
hillottuja vadelmia
sitruunamelissan lehtiä

Aseta lautaselle vohveli ja laita sen päälle sorbetista pyöräytetty pallo. Aseta toinen vohveli sorbettipallon päälle. Lisää annoksen ympärille hillottuja vadelmia sekä vadelmien lientä ja koristele lopuksi sitruunamelissan lehdillä.

16 kommenttia:

  1. Jufenaut mikä annos!!! Ja kuva kaunis kuin mansikka eiku vadelma.

    VastaaPoista
  2. Oi mikä annos, todella hieno idea! Onnea kisaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ternimaitoa on kiva koittaa käyttää muuhunkin kuin lettuihin.:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka oikeastaan toivon onnea muille kilpailijoille.;)

      Poista
  4. Toivottavasti voitat, olet uskomattoman kekseliäs ruokataituri!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Voiton soisin mieluusti muille kilpailijoille, koska illallislahjakortti saattaisi jäädä käyttämättä pitkän matkan vuoksi... Mieli teki kuitenkin haasteeseen tarttua. Sai uutta inspiraatiota ja ainakin itseään haastettua.;)

      Poista
  5. Ihana saada uusi ohje ternimaidosta. Olen tehnyt myös siitä jäädykettä.
    Onnea kilpailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ternimaidosta tehty jäädykekin kuulostaa kivalta.:) Kiitos.:)

      Poista
  6. Miten ihanasti keksitty jälkiruoka! Kuulostaa ja varsinki näyttää oikein hyvältä, näkisin tämän ehdottomasti ravintolan listoilla. :)

    MInulta on edelleen ternimaito kokematta, naapurin mummo vinkkasi yhden tilan mistä sitä voisi hakea mutta vielä ei ole tullut käytyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Jo jonkin aikaa on tehnyt mieli kokeilla ternimaidosta jäätelöä, sorbettia tai vastaavaa, ja nyt siihen oli loistava tilaisuus kilpailun muodossa. Kannattaa hakea ternimaitoa, jos läheltä sitä tuottava tila löytyy. Ainakin letut on ihan parhaat ternimaidosta.:)

      Poista
  7. Tosi hyvä keksintö ja annoskin on todella upea! Onnea kisaan!:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-