keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Lakkahillo


Osa varmaan facebookin puolelta huomasikin, että viikonloppuna tuli käytyä vähän rämpimässä suolla. Eikä ollut ihan turha reissu. Nyt on hillat, eli lakat, eli suomuuraimet purkeissa hillona ja maakellarin hyllyjen täyttö on taas talven varalle alkanut. Lakkahilloa keitin ihan perushillo-ohjeen mukaan. Lakka on niin hienoarominen marja, että sen kanssa on turha lähteä sen kummemmin kikkailemaan ja lisäämään joukkoon jotain muuta mausteeksi. Pelkkä hillosokeri riittää, jottei lakkojen oma maku peity suotta.

Lakkahillo

2 kg (4 l) lakkoja
1 dl vettä
1 kg hillosokeria

Laita lakat ja hillosokeri kerroksittain kattilaan, lisää vesi ja anna mehustua muutama tunti. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen 20 - 30 minuuttia. Sekoita välillä, ja kuori pinnalta pois vaahto. Anna hillon jäähtyä noin puoli tuntia, kunnes marjat ei enää nouse pintaan. Sekoita pari kertaa jäähtymisen aikana. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin, sulje hyvin. Säilytä hillo viileässä.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos.:) Keittelin vähän pidemmäänkin kuin ohjeessa, joten tuli aika syvä väri hilloon.;)

      Poista
  2. Meiltäpäin ei oikein hillasoita löydy, ja koskaan en olekaan käynyt lakkoja keräämässä. Lakkahillo on siis harvinaista herkkua meillä, mutta rakastan kyllä sitä!:) Yksinkertaiset asiat ovat parhaimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään hyvät hillasuot ole, ja yleensä jää siitäkin vähästä paitsi, kun ihmisillä on tapana käydä poimimassa raakana.:( Nyt sentään jotain saatiin, kun tänä vuonna lakkoja pitäisikin olla hyvin. Harvinaista herkkua on, joten maistuu sitäkin paremmalta.:) Taitaa hillot päätyä talven aikana kakkujen täytteeksi.;)

      Poista
  3. Samaa mieltä, ei lakan sekaan saa laittaa mitään muuta. Niin hieno maku siinä on ihan yksistään.
    En ole vielä käynyt... mieli tekisi kyllä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan kannata laittaa mitään muuta joukkoon. Lakan maku riittää.:) Jossain katselin lakkahillon ohjetta, mikä oli maustettu inkiväärillä... Kannattaa käydä suolla katselemassa, jos mahdollisuutta on. Lakkoja on aika mukava poimiakin. Paljon nopeampaa kuin karpaloiden poimiminen.;)

      Poista
  4. Mun lakkasaalis on hieman pienempi, mutta onhan se hyvää. Hieno maku ja kinuskin ja leipäjuuston kanssa mahtava herkku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näillä leveysasteilla kovin suuriin lakkasaaliisiin päästä. Ja viime kerrasta on paljon aikaa, kun on mitään saatu. Yleensä tulee oltua liikkeellä liian myöhään, ja sato täällä on aina kovin pientä. Leipäjuuston kanssa lakat on hyviä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-