maanantai 20. toukokuuta 2013

Tosca-raparperipiirakka


Raparperin varret eivät vielä ole innostuneet venymään järin pitkiksi, mutta lauantaina en kuitenkaan enää malttanut pidempään kasvamista odotella, vaan otin raparperipenkistä useamman varren piirakkaa varten. Piirakan leipominen vain meinasi kokonaan jäädä kiireisenä päivänä, mutta saunan jälkeen illalla puoli yhdentoista jälkeen päätin sitten vielä piirakankin tehdä. Siinähän se leipominenkin meni, kun samalla seurasi sivusta Euroviisuja. Toscalla kuorrutettu raparperipiirakka on yksi suosikkireseptini raparperille, koska tosca on ihanaa kaikissa leipomuksissa, ja varsinkin kirpeän raparperin kanssa se makeana sopii hyvin yhteen. 

Tosca-raparperipiirakka

Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Täyte:
n. 4 dl raparperin paloja

Kuorrutus:
100 g voita
1 dl sokeria
1/4 dl vehnäjauhoja
100 g mantelilastuja
1 rkl maitoa

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka ja kaada taikina pohjalle. Ripottele pintaan raparperin paloja ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Valmista sillä välin kuorrutus. Mittaa ainekset kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan, kunnes piirakan saa ottaa uunista pois ja kaada tosca piirakan päälle. Jatka paistamista vielä n. 10 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen/-kiisselin kera.

27 kommenttia:

  1. Makes ja rapea tosca antaa tosiaan kivan vastapainon raparperille. Pitänee itsekin ryhtyä leipomispuuhiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toscasta saa hyvää purutuntumaa ja makeutta raparperin kaveriksi. Leipomaan vain!:)

      Poista
  2. Siskoni leipoo aina raparperipiirakkaa toscalla ja onhan se hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tekisin mielelläni aina toscakuorrutteen, mutta pakko tyytyä vain kerran kaksi kesässä, kun rasvaa ja sokeria tulee enemmän kuin ihan peruspiirakkaan. Mutta onhan se piimäpohjainenkin piirakka onneksi tosi hyvää.:)

      Poista
  3. Mä oon kanssa tuijotellut raparperipenkkiä ja päätin, että tällä viikolla ensimmäiset saavat luvan päätyä johonkin leipomukseen. Suht pieniähän nuo reppanat vielä ovat, mutta ei haittaa :) Mä en malta enää odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävän hitaasti ovat tänä vuonna kasvaneet, mutta sitten pitää vain ottaa useampi varsi. Onneksi raparperia riittää.:)

      Poista
  4. Varmaankin ihanaa! Tosca on muutenkin herkkua ja takuulla raparperin kanssa tosi hyvää:) Onnekseni raparperia saan täällä melkein ympäri vuoden;lukuunottamatta kesän kuumimpia kuukausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on.:) Tosca on niin hyvää, että sitä voisi melkein lusikoida vain suoraan kattilasta.;) Siellä onkin hyvin asiat, kun raparperia on noin tarjolla. Onneksi raparperi kestää pakastamista, niin saa talvellakin.:)

      Poista
  5. Täälläkin raparperi pääsi jo leipomukseen. Loput sai jäädä vielä kasvamaan :) tein kans omaa lemppariani eli raparperistruudelia. Tuo tosca kuulostaa myös pirullisen hyvältä. Raparperi kun on itelle se kesän ykkösjuttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se oli jo raparperikausikin aloittaa, ja meillä varsia riittää runsaasti. Hyvissä ajoin, kun käyttää varret pois, raparperi ehtii vielä kasvattaa uusiakin.:) Struudeli kuulostaa hyvältä, mutta kyllä on toscakin herkkua.:) Meillä kesän ykkösjuttu taitaa nykyään olla mansikat ja minttu... mojitossa...;D

      Poista
  6. Kaunis piirakka, tämäkin päätyy kokeilulistalle.:) Tosca taitaa sopia kaikkeen, on se vaan niin hyvää!;) Olen tehnyt omenaista ja päärynäistä toscapiirakkaa. Muistan, että mainitsit tästä raparperiversiosta.:) Tätä täytyy kokeilla heti, kun saan jostain raparperia käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kokeile, tosca on aina hyvää ja kirpeän raparperin kanssa sopii hyvin. Syksyllä tein ohjeellasi omenaisen toscapiirakan, mutta jäi laittamatta tänne, kun en saanut kunnollisia kuvia. Ensi kerralla sitten, kun sitäkin varmasti tulee tehtyä uudelleen. Voi kyllä olla, ettei tänä vuonna pahemmin omia omenoita tule. Heikosti näkyy olevan nuppuja puissa.:(

      Poista
  7. Just otin raparperipiirakan uunista ulos... tätä ohjetta testaan seuraavaksi =)

    VastaaPoista
  8. namskis...herkkukakkua,saisikohan Äidiltä jo raparperiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua on.:) Toivottavasti saat jo raparperia.:)

      Poista
  9. Raparperi on niin ihanaa ! Minäkin yritän pidätellä itseäni ja olla menemättä nappaamaan varsia ennen aikojaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa on, ja juuri sopiva makeisiin leipomuksiin, kun on niin kirpakka.:) Välillä on vaikea pidätellä, kun jotain oikein kovasti odottelee.;)

      Poista
  10. Parhaimpia piiraita tällä yhdistelmällä... just kurkkasin, että kasvakoot raparperit vielä huomiseen, vaan sitten käyn noukkimassa piirastarpeet. Koskaan ennen en ole näin aikaisin meillä täällä pohjoisessa ottanut maasta raparperia...Tosi ihanan näköinen piiras kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tosca on niin makeaa, että paras kaveri on raparperin kaltainen happamampi.:) Teillä onkin sitten kaikki siellä hyvässä kasvussa, kun täällä taas kaikki on pahasti myöhässä. Kiitos.:)

      Poista
  11. Surffailin raparperipiirakan ohjeita netistä ja onneksi päädyin tähän, tuli nimittäin oikein makoisa piirakka! Täytyypä tehdä toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Tämä onkin tosi ihanaa. Yksi suosikeistani. Kirpeää raparperia ja makeaa toscaa.:)

      Poista
  12. Hyvää oli 👍 varmasti teen toistekin 😊

    VastaaPoista
  13. Hyvää oli 👍 varmasti teen toistekin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi suosikkini. Tosca on hyvää ja sopii täydellisesti raparperin kanssa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-