keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mansikkakermakakku


Mansikoista tehty täytekakku on ehkä kakuista kaikkein parhain. Ainakin mansikkakermakakkua pitää tehdä vähintään kerran kaksi kesässä. Täytteillä kakkuihin saa vaihtelua. Tähän kakkuun käytin täytteeksi valmisaineksista tehtyä moussea. Valkosuklaa-nougatmousse sopikin hyvin mansikan kanssa yhteen ja antoi kakkuun hyvää lisämakua.

Mansikkakermakakku

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Pohja:
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
3 dl sokeria

Kostutukseen:
maitoa

Täyte:
1 pkt eli 2 ps Blå Bandin valkosuklaa-nougatmousseaineksia + maitoa
1 prk Saarioisten mansikkamarmeladia

Päälle:
500 g tuoreita mansikoita

Kiille:
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Reunoille:
250 ml Flora Vispiä
tomusokeria
1 - 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Voitele kakkuvuoka ja jauhota se vehnäjauhoilla. Sekoita keskenään kakkupohjan kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa keskitasoa hieman alempana n. 35 - 40 min. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku. Kostuta jokainen kakkulevy vuorollaan maidolla. Levitä kakun molempiin väleihin mansikkamarmeladia sekä pakkauksen ohjeen mukaan valmistettua valkosuklaa-nougatmoussea. Jätä mansikkamarmeladista 1/3 myöhempää käyttöä varten. Laita kakun päälle tuorekelmua ja anna kakun tekeytyä jääkaapissa kevyt paino päällään muutama tunti tai seuraavaan päivään. Koristele kakku. Levitä kakun pinnalle loppu mansikkamarmeladi. Poista mansikoista kannat, halkaise pituussuunnassa kahtia ja lado mansikanpuolikkaat kakun pinnalle. Valmista mansikoille kiille. Mittaa kattilaan vesi ja kiehauta se. Kaada joukkoon hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kiehauta uudelleen. Ota kattila liedeltä ja anna kiilteen jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi kiille mansikoiden päälle. Vaahdota Flora Vispi. Lisää joukkoon vaahdotuksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhetta, ja makeuta vaahto tomusokerilla. Pursota vaahto kakun reunoille.

16 kommenttia:

  1. Mansikkakermakakku kuuluu kesään :) Nami!

    VastaaPoista
  2. Tuo valkosuklaa-nougatmousse + maitojauhe on kesämökkikeittiön paras hätävara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ovat mousseainekset. Niistä saa näppärästi ja nopeasti kaikenlaista.:)

      Poista
  3. Onpa ihana kakku!! :D Kermakakut on ihania ja kunpa jo kohta saisi kotimaista mansikkaa! Itselläkin on sydämen mallinen kakkuvuoka, mutta jostain syystä se on jäänyt vähälle käytölle... Täytyypä kaivaa se esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kermakakut on melkeinpä parhaita. Tuoreita, kotimaisia mansikoita alkaa jo tehdä mieli, mutta taitavat nekin olla myöhässä tänä vuonna.:( Minä taas taidan kaikkein eniten käyttää sydänvuokia. Vaihtelun vuoksi voisin itse seuraavaksi käyttää pyöreää tai neliskanttista.;)

      Poista
  4. Sievä kakku ja varmasti herkullinen!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja perinteinen mansikkakakku. Pari kertaa mekin kesän aikana teemme mansikkakakkua, veljen syntymäpäivät osuvat parhaimpaan mansikka-aikaan, joten se on loistava syy kakkua tehdä. Usein on jo juhannuksena tehty ensimmäinen mansikkakermakakku, on se vaan niin ihanaa!!:) Tuo täyteidea täytyykin muistaa ensi kesänä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kyllä tuoreet mansikat pitää kesällä kakunkin muodossa hyödyntää muutaman kerran. Ja usein juuri juhannuksen tienoilla tehdään ensimmäinen.:) Blå Bandin mousset on hyviä ja varsinkin valkosuklaa-nougat sopii hyvin mansikan kanssa.:)

      Poista
  6. Sulla on aina niin kauniita nämä kakut. Kuulostaa kyllä niin hyvältä.. Tänä kesänä täytyy tehdä paljon mansikoista kaikkea eikä heti piilottaa niitä pakkaseen :D
    Tykkään tuosta valkosuklaamoussesta. Joskus tein sitä kääretortun väliin ja eräs mies tuli ulkomailta kylään ja söi puolet, ei ole kuulemma aikoihin saanut mitään niin hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ei nämä nyt mitään ole sinun mestariluomuksiin verrattuna. Ei vuoden mittaan kovin montaa kakkua tule tehtyä, ja pursottaessakin aina kädet alkaa vapisemaan, niinkuin se olisi maailman tärkein asia saada pursotukset suoraan ja tasaisesti.;D Tuoreena mansikat on ihan parhaita. Tosi hyvää on tuo mousse, ja muutkin. Niistä saa helposti täytekakkuihin ja kääretorttuihin täytteen. Ja sellaisenaankin niitä syö mielellään.;)

      Poista
  7. Minkä kolosta vuokaa käytit?

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Tuon olen tehnyt pienemmässä sydän-irtopohjavuoassani. Leveydet ovat jotain 22 - 24 sentin luokkaa.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-