lauantai 27. huhtikuuta 2013

Suklaa-kirsikkakakku


Tästä kakusta on jo paljon aikaa, mutta muistan, että siitä tuli tosi mehevä ja herkullinen! Yksi parhaimmista leipomistani kakuista ikinä. Täytteeseen voi halutessaan vielä lisätä yhden liivatelehden, jos tykkää kiinteämmästä täytteestä. Neljällä liivatteella täytteestä tulee aika pehmeää, mutta kakku pysyy kuitenkin hyvin koossa. Suklaakuorrutteen teen yleensä lisäämällä suklaan joukkoon voin sijaan puolisen desiä kuohukermaa. Tähän kakkuun kokeilin kuorrutteeseen voita, koska kuohukermaa ei ollut käytettävissä, ja vispikermakin meni täytteeseen ja reunapursotuksiin. Kuohukerman kanssa tehdystä kuorrutteesta tulee sopivan pehmeä ja kakkua on helppo leikata, voin kanssa kuorrutteesta tuli hieman kovempi ja hankalampi leikata.

Suklaa-kirsikkakakku

Pohja:
4 kananmunaa
sokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Riko kananmunat lasiin. Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin kananmunia on toisessa lasissa. Tyhjennä sokeri kulhoon ja mittaa lasiin puoli desiä kaakaojauhetta sekä vehnäjauhoja ja perunajauhoja sen verran, että lasissa pinta on taas samassa tasossa kuin kananmunalasissa. Mittaa jauhojen päälle vielä leivinjauhe ja sekoita jauhot keskenään sekaisin. Vaahdota sokeri ja munat vaahdoksi, kääntele joukkoon siivilöidyt jauhot. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Kypsennä kakkupohjaa uunin alatasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia. Jäähdytä pohja ja leikkaa se sitten kahdeksi levyksi.

Täyte ja kostutus:
500 g kirsikoita
1 dl tummaa rommia
1 dl sokeria
500 ml Flora Vispiä
1 prk kondensoitua maitoa
4 liivatelehteä
spriteä

Jätä muutama kirsikka kakun koristeluun. Poista lopuista kirsikoista kivet ja paloittele kirsikat. Laita paloitellut kirsikat kulhoon ja kaada päälle rommi sekä sokeri, ja anna marinoitua viileässä pari tuntia. Marinoinnin jälkeen siivilöi kirsikoista liemi talteen. Jätä liemestä n. 1/2 desiä liivatelehtiä varten ja käytä loppu liemi kakkupohjan kostuttamiseen. Jos lientä on kostutukseen liian vähän tai muuten haluat lientä laimentaa, lisää siihen hieman spriteä. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon marinoidut kirsikat sekä kondensoitu maito. Kuumenna puoli desiä marinointilientä ja liuota siihen ylimääräisestä vedestä puserretut liivatelehdet. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Laita irtopohjavuoan pohjalle toinen kostutetuista kakkulevyistä ja kaada täyteseos päälle. Lisää toinen kostutettu kakkulevy pinnalle ja laita kakku hyytymään viileään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Laita tarvittaessa kakun päälle kevyt paino.

Kuorrutus:
200 g Fazerin sinistä suklaata
3 rkl voita

Reunoille:
500 ml Flora Vispiä
tomusokeria
vaniljakreemijauhetta

Koristeeksi:
kirsikoita
krokantteja

Sulata vesihauteessa paloiteltu suklaa ja voi. Levitä suklaakuorrute vuoasta poistetun kakun päälle ja koristele pinta kirsikoilla ennen kuin suklaa hyytyy. Vaahdota kerma ja makeuta maun mukaan tomusokerilla. Lisää vaahtoon pari ruokalusikallista vaniljakreemijauhetta ja pursota vaahto kakun reunoille. Ripottele reunoille krokantteja.

12 kommenttia:

  1. Kondensoitu maito on kyllä kätevä aines moneen;D
    Kaunis kakku!

    VastaaPoista
  2. Kirsikat ovat kyllä niin suloisia koristeita.:) Kaunis kakku ja mautkin erittäin kohdillaan..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi nättejä ovat, ja syötävän hyviä.:) Kiitos.:)

      Poista
  3. Näyttää ja kuulosta ihanalta! Oikea kesän ja picnic kaipuu iski kun meillä kirsikoita aina mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mehevää ja herkullista.:) Kirsikat on tosi hyviä sellaisenaankin. Makeita ja mehukkaita.

      Poista
  4. Kirsikka ja suklaa on kyllä kanssa sellainen yhdistelmä, että paremmaksi on paha pistää...

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä upea ja herkullisen näköinen...enpä ole ikinä tehnyt kirsikkakakkua,että tälläkin saralla olisi kokeiltavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Helposti nuo kirsikat tulee popsittua pelkästäänkin. Ovat niin hyviä. Kannattaa kuitenkin kokeilla joskus kakkuunkin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-