lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lohipastrami


Pastrami on meistä melkeinpä kaikkein parasta mitä lohesta voi tehdä. Jos pidät graavatusta kalasta, pidät varmasti myös pastramista. Pastramissa graavaantunut lohi pintapaistetaan nopeasti ja sen jälkeen pyöräytetään mausteissa. Lopputulos on suussa sulavan herkullista! Lohipastrami sopii hyvin mm. leivän päälle ja salaattiin.

Lohipastrami

n. 500 g lohifileetä (keskipala)
karkeaa merisuolaa
Santa Marian Pippurisekoitusta

Poista lohesta nahka, ruodot ja rasva. Mausta kala suolalla ja anna sen imeytyä kylmässä n. 1,5 - 2 tuntia. Pyyhi ylimääräiset suolat pois ja leikkaa lohipala ruotoviivan suuntaisesti  neljään osaan, tarkoituksena on saada neljä epämääräistä, kulmikasta siivua. Lämmitä teflonpannu tulikuumaksi. Pyöritä lohipalat kuivalla pannulla yksi kerrallaan siten, että ne saavat aavistuksen verran pintaväriä ja nosta palat reilunkokoiseen astiaan. Mausta lohipalat pippurisekoituksella . Kääri jokainen lohipala omaan tiukkaan tuorekelmupakettiin, pyörittäen kelmua molemmista päistä eri suuntiin. Siirrä paketit tunniksi jääkaappiin. Leikkaa lohipalat terävällä veitsellä siivuiksi, ja poista vasta sen jälkeen tuorekelmu.

18 kommenttia:

  1. Enpä oo koskaan moista herkkua maistanut, mutta näyttää ja kuulostaa niin hyvältä, että pakkohan moista on kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Meillä pastrami päihittää graavin, ja pastramia tulee tehtyä paljon useammin. Todella ihanaa!:)

      Poista
  2. Herkullisen näköistä, pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Pastrami on ihan huippu herkkua. Kokeiltiin ekan kerran vasta joulupöydän alkupalaksi, jolloin maisteltiin kuohuvan kera. Saaristolaisleipää ja lohipastramia, mmm.. :) Millainen pippurisekoitus sinulla on?
    Mitä kaikkea mixissä on? Meillä oli jouluna käytössä Glorian ruoka & viini lehdestä ohje, jossa lohi eka pintasuolattiin merisuolalla, annettiin levätä tunti, suolat pois ja sen jälkeen nopea pintapaisto ja lopuksi pyöriteltiin tilli-ruohosipuli-rose -mustapippuri sekoituksessa. Ja sen jälkeen kääräistiin kelmuun. Voittaa muuten graavatun kalan!

    -Maija

    VastaaPoista
  4. Todella herkkua on. Tekisi mieli kokeilla myös tuoreesta tonnikalasta, mutta tonnikala on niin hirveän kallista. Joskus on kuitenkin vielä pakko.;) Santa Marian pippurisekoituksessa on mustapippuria, paprikaa, sinapinsiementä, korianteria, sipulia, cayennea, selleriä ja maustepippuria. Joitain muitakin maustesekoituksia ollaan välillä kokeiltu, mutta tämä on ollut meille mieluisin. Tilli-ruohosipuli-rose-mustapippuri kuulostaa kuitenkin myös kivalta, joten sitäkin voisi testata.:) Vaikka graavikin on hyvää, niin kyllä pastrami menee ihan kirkkaasti ohi.:)

    VastaaPoista
  5. Lohipastrami on ihanaa(olen itsekin siitä postannut) ja sellaista mitä usein teen kun raskin ostaa täällä tuoretta lohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihanaa on.:) Harmi, kun täälläkin on taas lohen hinta lähtenyt nousemaan, vaikka ei nyt sentään vielä voi kalliista puhua. Muutaman euron korotus kilohinnassa pistää kuitenkin jo vähän harvemmin ostamaan.

      Poista
  6. Minä en oikein pidä graavilohesta. Pitäisi varmaan testata tätä, että josko uppoaisi paremmin... tai sitten pitäydyn vain suosiolla kylmäsavussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei pidä graavista, voi hyvin olla, ettei sitten pastramistakaan, kun suurimmaksi osaksihan tämä on kuin graavia. Ja pastramia syödään vielä paksumpina paloina, graavia ohuina siivuina. Mutta on se kylmäsavukin herkkua.:)

      Poista
  7. Herkkua! Just tein duunis pastramia. Oi,oi... Ihan huippua ja kaunis kuva :)

    VastaaPoista
  8. Jätin kyllä tähän kommentin, mutta sitä ei näy.:/ Uusi yritys.. Pastrami on meillä vielä kokeilematta, mutta graavilohen ystävinä olisi varmasti meidän makuumme.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, ettei omatkaan kommentit aina jostain syystä jää näkyviin. Omat häikkänsä on täällä bloggerissakin, jos oli vuodatuksellakin.:( Äkkiä vain testaamaan! Pastrami on ainakin meistä vieläkin parempaa kuin graavi.:)

      Poista
  9. Näyttää kyllä äärimmäisen hyvältä,mutta mutta..en pidä graavista :/ oppisikohan sitä vielä syömään,miettii hän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graavi on vähän sellaista, että joko siitä tykkää tai sitten ei. Tietysti aina voi koittaa opetella, jos kuitenkin oppisi tykkäämään. Oma makunikin on vuosien mittaan muuttunut, ja samoin olen saanut miehen syömään ja tykkäämään monista sellaisista ruokajutuista, joita ei aiemmin meinannut suuhunsa laittaa.;)

      Poista
  10. Kiitos ideasta - pelastit toissalauantaimme alkuruuan tällä postauksella! :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-