tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kanapihvejä cajunkastikeessa


Jätin lihansyönnin 90-luvun puolivälissä. Täysin kasvissyöjäksi en ryhtynyt, vaan ruokavaliooni kuului edelleen maitotuotteet, kananmunat sekä kala. Tällä linjalla olin viime kesään saakka. Kesällä päätin kuitenkin kokeilla erinäisistä syistä johtuen kanan palauttamista ruokavaliooni, ja nyt kanaa tulee syötyä ihan säännöllisesti. Ihan joka muodossa se ei vielä uppoa, mutta sitten kun se maistuu, niin se todellakin maistuu. Ja tämä cajunkastike-resepti on sellainen, mikä todellakin saa kanan maistumaan! Tätä syödessä olen aina hyvin tyytyväinen siitä, että tuli taas kanaankin siirryttyä. Ja suuri kiitos tästä reseptistä kuuluu, kenellepäs muulle kuin, Onko Nälkä? -blogin taitavalle kokille Chef Jonesille, joka noita herkkureseptejä blogiinsa suoltaa siihen tahtiin, ettei kokeilulistallani loppua näy. Kiitos, kiitos, kiitos! Tästä on tullut yksi suosikkiruoistamme, ja nykyään meillä syödään kanaa cajunkastikkeessa melkein kerran viikossa. Kovin jo odottelemme grillikauden alkua, jolloin pääsemme vihdoin kokeilemaan kastikkeessa marinoitujen kanapalojen grillaamista vartaissa. Siihen saakka laittelemme kanapihvit kastikkeineen uunissa ja syömme riisin kanssa. Riisinä meillä on ollut pikariisi, jonka suhteen olin alkuun skeptinen. Pikariisi kuitenkin toimii hyvin tässä annoksessa. Ja kaiken lisäksi se valmistuu todella helposti ja nopeasti. Vesi vain kiehautetaan, sammutetaan levy, sekoitetaan riisit veteen, kansi kiinni ja kolme minuuttia odotellaan. Ehdoton lisä annoksessa on myös pannulla paistettu paprika ja sipuli maustettuna suola- ja sokeriripauksella sekä balsamicolla. Tämä ruoka loppuu aina auttamattomasti kesken. Niin hyvää se on! Cajunkastiketta pitää kokeilla myös vielä kalan kanssa, mutta uskon, että kanan kanssa se on parhaimmillaan.

Kanapihvejä cajunkastikkeessa

Cajunkastike/ -marinadi:
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl jeeraa jauheena, tai siemeniä
n. 10 kpl kokonaisia kuivattuja neilikoita
1 tl sinappijauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
2 rkl fariinisokeria
1 kanaliemikuutio
n. 1dl tomaattipyreetä
n. 2 rkl punaviinietikkaa
1/2 sitruunan mehu
2dl vettä, lisää tarvittaessa
raastettua valkosipulia

Paahda kuivalla pannulla korianterinsiemenet, fenkolinsiemenet ja kokonaiset neilikat sekä jeera. Kun tuoksu on ilmassa, on valmista. Jauha paahdetut mausteet morttelissa hienoksi. Lisää joukkoon sinappijauhe, chilijauhe, kuivattu timjami, kuivattu oregano ja kuivattu basilika. Kaada pannulle punaviinietikkaa, ja anna kiehahtaa puoleen. Lisää sitruunamehu, savupaprikajauhe ja fariinisokeri. Sitten lisää vesi, kanaliemi ja tomaattipyre, raastettua valkosipulia, sekä cajunmausteseos. Anna kiehua kokoon ja sitten kastike saa jäähtyä.

Kanapihvit:
n. 500 - 600 g kananpojan tai broilerin paistileikkeitä, minuuttipihvejä, rintafileitä tms.
cajunkastiketta puolitoistakertainen tai tuplamäärä

Laita kanapihvit ja kastike uunivuokaan niin, että pihvit kauttaaltaan peittyvät, ja anna marinoitua.Voit puolittaa kanapihvit halutessasi, varsinkin, jos pihvit ovat reilun kokoisia.
Kypsennä uunissa 225 asteessa n.20 - 25 minuuttia, kunnes kana on kypsää. Tarjoile pihvit kastikkeineen riisin sekä paistetun paprikan ja sipulin kera.


Edit. Cajun-täpinöissä unohtui vielä mainita, että sunnuntaina kanan kanssa tuli viimein maistettua myös tätä suuren suosion saanutta, trendikästä Kungfu Girl Rieslingiä. Ei enää ole mikään ihme, että viiniä on niin joka puolella hehkutettu. Viini on oikein maukasta, raikasta ja mukavan hapokasta. Loistava ruokaviini!

12 kommenttia:

  1. Ai mikä annos, maistuis täälläkin! :) Sipuli-paprikalisuketta tykkään minäkin kanan kanssa tehdä. Grillikautta odotellessa.. Näillä pakkasilla ja lumilla epäilen että se ei tule koskaan!

    Kiva kun olet siirtynyt kanansyöjäksi, tietää takuuvarmasti hyviä reseptejä kokeiltavaksi meille muillekin!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä niin hyvää että!:) Kannattaa kokeilla, jos vain mausteisista ruoista tykkää. Sipuli-paprikalisukkeet maistuu aina melkein ruoan kuin ruoan kanssa, ja kanaruokiin sopii todella hyvin.:) Kyllä jo olisi kiva päästä ulos grillailemaan, mutta eihän siellä vielä tarkene. Luotetaan kuitenkin, että se kesäkin sieltä vielä tulee.:)

      On se pikkaisen mukavampaa tännekin reseptejä laitella, kun tietää mistä puhuu, eikä ole vain miehen arvion varassa.;)

      Poista
    2. Se maitojauheesta tehty uunijuusto.. Minusta maku on aavistuksen verran toffeemainen?
      Tuosta jauheesta voi tehdä itse tiivistettyä maitoa, ja kun kaupan kondensoidusta maidosta voi tehdä toffeeta.. Se maku häilyy jossain siellä päin... :D
      Ohje on valion maitojauhepurkista, itse teen aina sen kermalisäyksen kanssa sekä tietenkin vanilliinisokerin. :)

      Poista
    3. Ternimaidossa tehdyssä uunijuustossa ei ollut mitään toffeeseen viittaavaa. Tuolla maitojauheohjeella uunijuusto voisi jo kelvata meillekin. Pitää testata.:)

      Poista
  2. Upean näköistä!:) Meillä syödään paljon kanaa ja kalaa, kiva että niitä ohjeita täältä löytyy! Tehtiin muuten miehen kanssa tuota porsaan sisäfilettä kermaisessa kanttarellikastikkeessa, oli kyllä todella hyvää, kiitos ohjeesta. Meidän miesväki tykkää erityisesti liharuoista.;) Kesällä täytyy tehdä uudelleen, kun kanttarelleja käydään taas keräämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Lihaahan on tullut silti aina miehelle laitettua, vaikken ole itse syönytkään, mutta nyt tulee varmasti kanaruokia enemmän laiteltua, kun itsekin niitä syön, ja se tietää tännekin enemmän reseptejä. Tätä cajunkastiketta täytyy vielä kalallekin testata. Lohen kanssa varmaan toimii.:) Tuo resepti possun sisäfileelle on miehen yksi ehdottomista lempiruoista. Kiva, kun tekin piditte.:) Välillä teen ihan vain pelkän kastikkeenkin ilman lihaa kasvisversiona, että saan itsekin. Liharuoat on meilläkin in. Miehestä ei saisi koskaan mitenkään tehtyä kasvissyöjää.;D Meilläkin viimeiset kanttarellit meni viikonloppuna, mutta kyllä tuohon kastikkeeseen voi muitakin sieniä käyttää. Välillä olen tehnyt jopa purkkiherkkusienistä (joko siivuista tai kokonaisista) ja siitäkin versiosta mies tykkää.:)

      Poista
  3. Kiitos :) tuo cajun kastike sopii kyllä erinomaisesti lohen kanssa. Myös hyvä marinadi lohelle kesän lohi grillailua silmällä pitäen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä.:) Voin hyvin kuvitella miten hyvä yhdistelmä cajunkastike on lohenkin kanssa. Melkein voin tuntea maun jo suussa.;) Kesällä varmasti grillataan kana- ja lohivartaita cajunkastikkeessa marinoiden.:)

      Poista
  4. Kokeilulistalla meilläkin tämä(kin)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tuon koko Jonesin blogin voi laittaa kokeiltaviin.:) Tätä kannattaa tehdä ihan pikimmiten!:)

      Poista
  5. Mielenkiintoisen kuuloinen ohje, innostun aina, kun aineluettelossa on jotain uutta, sitten niitä putkiloita ja purkiloita on vaikka muille jakaa :) mutta tuleepa uusia tuttavuuksia, joista sitten usein jää myös suosikkeja, kiitos tästä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä innostuin tästä reseptistä heti sen nähdessäni. Mahtava määrä mausteita, ja mausteinen ruoka on ihanaa.:) Minulla on niin suuret maustevarastot, ettei tähänkään joutunut mausteita kaupasta hakemaan. Tulipahan käyttöä jokuselle vähemmän käytetyllekin tätä myötä.;) Kastiketta kannattaa testata. Siitä tulee taatusti suosikki, jos tällaisesta mausteisesta tykkää.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-