keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Feta-vuonankaalisalaatti


Vuonankaalia ei ole tullut aiemmin käytettyä johtuen siitä, etten ole sitä täällä päin kaupoissa pahemmin huomannut, enkä ole tullut sitä edes etsineeksi. Viikonloppuna vuonankaalia kuitenkin sattui olemaan Saksanmaan kaupassa tarjouksessa, ja sitähän piti heti ostaa rasiallinen. Vuonankaalia myytiin siis rasioissa, koska se ei ole mikään keräkaali, vaan se on pieniä lehtiruusukkeita kasvattava salaatti. Tykästyimme vuonankaalin ilmavaan muotoon ja miedon pähkinäiseen makuun. Toivottavasti kaalia on täällä jatkossa paremmin tarjolla. Mielellään sitä käyttäisi enemmänkin.

Feta-vuonankaalisalaatti

vuonankaalia
jäävuorisalaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
fetajuustoa
mustia oliiveja
punasipulia
pinjansiemeniä
MaustePörssin Olympos -yrttisekoitusta (oregano, basilika, minttu, valkosipuli, mustapippuri, paprikarouhe, rakuuna, fenkoli, vuorisuola (10%),  sitruunahappo)
sitruunamehua
oliiviöljyä

Paloittele salaattikulhoon jäävuorisalaatti ja sekoita joukkoon vuonankaali. Lisää paloiteltu kurkku sekä halkaistut kirsikkatomaatit. Murenna joukkoon fetajuusto, ja lisää sekaan mustat oliivit ja ohueksi suikaloitu punasipuli. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja ripottele salaatin joukkoon. Mausta salaatti yrttisekoituksella ja pirskottele päälle sitruunamehua sekä oliiviöljyä.

6 kommenttia:

  1. Salaatti mun makuun! Tosin vuonankaalia en ole koskaan maistanu mutta uskoisin ainakin siitä pitäväni :)
    Kerran kokeilin jotain itselle uutta salaattilajiketta kun sitä niin monessa reseptissä on näkynyt ja se oli kyllä niin pahaa että vaikka yleensä en mitään heitä pois niin tuo kyllä sai lähteä! Meni siihen sahramiosastoon mun pisteillä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein vähän niin kuin kreikkalaisen salaatin tyyliin, koska se on suosikkisalaattejani, ja noita aineksia kotoa löytyi.:) Vuonankaali oli kiva uusi tuttavuus. Sitä tullaan ostamaan toistekin, jos vain kaupoista löytyy.:) Aina kaikki salaatit eivät ole hyviä, mutta voi johtua paljon kasvuolosuhteistakin. Salaateista tulee kitkerän makuisia, jos ei ole kasteltu tarpeeksi. Meillä endiivit jäi joskus syömättä, ja kokeilu siihen yhteen kertaan, kun oli niin kitkerän pahan makuista, ettei tehnyt mieli syödä. Voisi tietysti koittaa kokeilla uudelleen, jos sattui vain olemaan silloin huonoa tuuria. Sinulla se sahrami tökkii edelleen?;)

      Poista
  2. Jos saan tempastua tämän niin voin kai linkittää tänne, kuulostaa nimittäin herkulta ja pöydällä nököttää vuonankaali, jolla ei toistaiseksi ole käyttötarkoitusta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tietenkin linkittää.:) Herkullista salaattia oli, vähän kuin kreikkalaista pinjansiemenillä, ilman paprikaa. Toivottavasti vuonankaalista pääsisi vielä tekemään paljon muutakin. Vuonankaali olisi varmaan hyvää ihan vain pelkällä öljy-etikkapohjaisella kastikkeellakin.:)

      Poista
  3. Vuonankaali on ihan mun lempisuosikki! :) Mutta harmittavan harvoin sitä löytyy meidän kaupan hyllyltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ihan tosissaan vuonankaaliin ihastuttiin.:) Todella harmi, ettei sitä niin vain aina ole myynnissä.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-