maanantai 7. tammikuuta 2013

Savustetut valkosipulit & Ahdin antimia


Suussa sulavan pehmeäksi kypsynyt valkosipuli on ihanaa! Valkosipulia tulee välillä kypsennettyä kuorittuina kynsinä folion sisällä grillissä tai saunan kiukaalla, mutta onnistuu valkosipulien kypsennys savustuspöntössäkin. Samalla, kun eilen savustettiin siikaa, laitoin mukaan myös viisi kokonaista valkosipulia savustumaan. Pari sipulia syötiin heti sellaisenaan ja loput jäivät käytettäväksi maustamiseen.

Savustetut valkosipulit

Poista kokonaisista valkosipuleista päältä paksuin kuorikerros ja savusta kypsäksi savustuspöntön lämmöstä riippuen n. 30 - 45 min. Syö kynnet sellaisenaan tai käytä esim. maustevoissa, öljyn maustamisessa tai kermaviilipohjaisissa kastikkeissa.

Hyvä kalaonni vain jatkuu, ja viikonloppuna verkoilta saatiin mm. siika sekä made. 1,6 kiloinen siika savustettiin valkosipulien kanssa.
Siika oli suurin tähän saakka pyydystämistämme siioista koko kymmenvuotisen talvikalastushistoriamme aikana. Pituutta siialla oli noin 52 senttiä.
Myös made oli suurin koskaan pyydystämämme. Painoa mateella oli 3,8 kiloa!
Made toi taas blinit mieleen, ja herätti mätitoiveet. Näin isossa mateessa mätiä olisikin jo riittänyt, mutta poikamade tämäkin jälleen oli.
Vaikka mateen nylkeminen käykin ihan ruutinilla, tämän kokoisen mateen kanssa meinasi usko loppua kesken homman. Lähtihän se nahka lopulta, ja kalamaailman rumilus pääsi isoimpaan kattilaan, mitä taloudestamme löytyy. Leveässä 10 litran kattilassakin made joutui aika mutkalle. Madekeittoa saatiin useammalle päivälle...

9 kommenttia:

  1. Oih! Täytyypä viedä appiukolle kasa valkosipuleita, niin saa savustaa mullekin. Haaveissa on oma savustuspönttö, mutta vielä en oo saanut moista hommattua. Siihen saakka käytän appiukon savustinta surutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähipiiristä kuitenkin savustin löytyy.:) Näin saa hyvin aina koko ritilän hyödynnettyä, kun nakkaa tyhjäksi jääviin paikkoihin valkosipuleita. Mukavasti kypsyvät ja saavat savun makua siinä muiden mukana.:)

      Poista
  2. Oih, made on ihan parasta. Madesoppaa, mademuhennosta, paistettua madetta, fish & chips mateesta, ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, made on hyvän makuinen kala. Tuosta olisikin hyvin voinut osan jättää muhennosta varten, ei olisi tarvinnut niin montaa päivää syödä keittoa. Muhennoskin on tosi hyvää. Paistettukin joskus ollaan ja pyöryköitäkin tehty. Joskus tekisi mieli vielä kokeilla mateen savustamista.:)

      Poista
  3. Onpa komea saalis. Varsinkin mies on sitä mieltä, että siika on paras savukala mitä on olemassa! Me emme kyllä ole (vielä) savustaneet itse mitään, mutta ehkä sekin aika koittaa.

    Ei kyllä ikinä uskoisi, että et ole joskus valkosipulista pitänyt..;) Vai muistanko aivan väärin?:) Paahdettu valkosipuli on ihanan lempeän ja aromikkaan makuista! Minä olen aina ollut kova sipuli- ja valkosipulifani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli saalis jälleen. Tuohon vielä päälle kaupan muovikassillinen haukia.:) Siika on ihan parhaasta päästä savustetuista, vaikka kyllä muikuista, lohesta ja taimenestakin hyvää tulee. Savustettu kampelakin on maukasta, ja jopa hauki fileenä savustettuna.;) Savustaminen on ihan mukavaa, ja itse savustamalla saa savukalaa edullisemmin kuin ostamalla, vaikka kalan kaupasta muuten hankkisikin. Ehkä teilläkin vielä tulevaisuudessa savustetaan.:)

      Tosi hyvä muisti sinulla!:) Valkosipulia suorastaan vihasin siihen asti, kun omaan kotiin muutin. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa pienissä määrin valkosipulia kokeilemaan eri ruokiin, ja sitten se veikin mukanaan. Nyt valkosipulia kuluu paljon, ja sitä on melkein joka ruoassa reilusti.:D Paahdettu valkosipuli on ihan kaikkein parasta, kun mausta tulee pehmeä ja kynnet pehmenevät ihan muusiksi.:)

      Poista
  4. oo,mahtavat saaliit =) mutta on tuo ruma kala tuo made ;D oletkos koskaan maistanut savustettua ankeriasta,se on erikoisin kala mitä minä olen maistanut nuoruudessa,kun velipojat kalasti ja savusti :) valkosipulit savustettuna on varmaan todella herkkua,uunissa ja grillissä ollaan kyllä hauduteltu.Vähän sama juttu meikäläisellä oli kookoksen kanssa aikanaan,en voinut sietää kookoshiutaleita tai maitoa,ja joskus vieläkin hiutaleet tökkii,niissä on vaan se ''suutuntuma''jotenkin... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin on kalaa taas saatu. Eipä tule makseltua kalastuslupia ihan turhaan.:) Ei ole made mikään kaunotar, mutta pääasia, että on todella hyvän makuinen.:) Ankeriasta en ole koskaan missään muodossa syönyt. En tiedä jäisikö vallan syömättäkin, jos joskus tarjottaisiin.;) Nahkiaisiakin saisi ihan läheltä, mutta maistamatta on jäänyt. Jotenkin iljettävät... Valkosipuli on hyvää, kypsentää sen sitten missä vaan.:) Kookoshiutaleet on aika monelle inhokki. Kai se on se rakenne. Vanhemmiten jotenkin muutenkin maku muuttuu, ja moni inhokkiruoka alkaa maistumaan, ja jotkut syömiset taas lakkaa maistumasta.;)

      Poista
  5. On kyllä herkullisen kuulloista! Saatan ehkä kokeilla itse ensimmäistä kertaa savustamista tänä viikonloppuna, tästä sai hyvää vinkkiä. :)

    PS. Pilkettä on muuten muuttanut Bloggeriin, uusi osoite on https://ssiiripilketta.blogspot.com/ Vanhat kirjoitukset seurasivat kyllä perässä. :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-