keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pariisinkerma & karpalokastike


Pariisinkerman resepti oli muutama vuosi sitten Maku -lehdessä. Valkokastikepohjainen jälkiruoka kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että ohjetta tuli kokeiltua, ja sen jälkeen pariisinkermaa onkin tullut tehtyä aina silloin tällöin. Kiva ohje siinäkin mielessä, että melkein aina tähän kaikki aineksetkin kotoa löytyy, koska pariisinkerma valmistuu lähes kokonaan peruselintarvikkeista. Ja itse lopputulos on samettisen täyteläistä. Ei ihan heti uskoisi, ettei valmistukseen ole käytetty ollenkaan kermaa. Maku -lehden ohjeessa oli pariisinkerman seuraksi karpalokastiketta, mutta maistuu kerma hyvin myös vaikka marjojen tai hedelmien kanssa.

Pariisinkerma & karpalokastike
 (6 annosta)

50 g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
5 dl kevytmaitoa
3/4 dl sokeria
1/6 tl suolaa
2 kananmunaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 rkl rommia

Karpalokastike:
100 g karpaloita (pakaste)
1/2 dl sokeria
1/4 dl vettä

Tee valkokastike. Sulata rasva kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää maito pikkuhiljaa koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Anna kastikkeen kypsyä noin viisi minuuttia. Lisää sokeri ja suola ja anna kastikkeen jäähtyä. Erottele munat. Lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen keltuaiset ja lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Mausta vaniljalla ja halutessasi rommilla. Annostele pariisinkerma tarjoiluastioihin ja pistä jääkaappiin kastikkeen valmistuksen ajaksi. Keitä karpalokastikeaineksia kattilassa noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja annostele karpalokastike pariisinkerman päälle.

15 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ohje - Täytyykin pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata.:) Valkokastiketta on tullut aina käytettyä suolaisessa muodossa, joten aikoinaan oli heti kokeiltava, miten se taittuu makeaksi. Itse tykkään kovasti.:)

      Poista
  2. Enpä oo moisesta koskaan kuullutkaan, mutta vaikuttaa kyllä herkulliselta! Täytyypä joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uusi juttu oli minullekin aikoinaan, mutta hienosti vain valkokastikkeestakin saa makean jälkiruoan. Kokeile ihmeessä!:)

      Poista
  3. Pariisinkerma on kyllä hyvää ja sopii hyvin moneen jälkkäriin. Olin jo unohtanu koko herkun. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on, ja saa hyvin kehiteltyä erilaisia jälkiruokia.:) Ole hyvä!:)

      Poista
  4. Tätä kokeilen taatusti, kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  5. Ruoka ei meinaa kipeänä maistua, saati että sitä jaksaisi edes tehdä. Jälkiruokaa voisin kyllä syödä, jos joku tekisi.:D Ihana kuva ja todella mielenkiintoisen ja herkullisen kuuloinen resepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa vie ruokahalut ja voimat.:( Kiitos, testaappa sitten, kun tervehdyt!:)

      Poista
  6. Kuulostaapa hyvältä ja tähän helppo yhdistellä mitä marjoja vaan. Kävin jo aikaisemmin katsomassa noita sinun viime kesän viljelyjä ja vaikken ole kateellista sorttia, niin kyllä niin haluaisin oikein ison kasvimaan, mieletön sipulisato ja niin ihanat viljelykset sinulla. Meillä on myös tarkoitus ensi kesänä hiukan laajentaa kasvihuoneen ympärille, katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisinkermaa saa hyvin yhdisteltyä moneen muuhunkin.:) Reilun kokoinen kasvimaa on toisaalta kiva, toisaalta taas ei.;) Meillä on kasvimaalla rutkasti tilaa kasvatella kaikkea mahdollista. Kasvimaa jatkuu vielä kasvihuoneen taaksekin, ja viime keväänä poistin sieltä vanhan mansikkamaan ja perustin tilalle yrttimaan, jotta sain monivuotiset yrtit möyhennettävältä alueelta pois. Aikamoinen työ kasvimaan teossa on ollut, kun aikoinaan lapiolla koko alue kaivettiin nurmikolle ja reunustettiin kivillä, jotka rahdattiin metsästä.;) Ja työtähän tuo kasvimaa edelleen teettää joka kesä. Kevätkylvöissä ja kitkemisissä menee ihan tuhottomasti aikaa, sekä selkä.;)

      Poista
  7. Entisaikaan tehtiin samettipuuroa/rakkauspuuroa/voipuuroa...tämä on näköjään hienostunut versio siitä, mihin lisätään keltuaiset + valkuaisvaahto. Tosin rakkauspuuro syödään haaleana marjojen/mehukeiton tms kanssa. Pariisinkerma-ohjeen olen ottanut talteen jostain blogista jo aikaisemminkin, vaan enpä ole muistanut tehdä...to-do lista on aika pitkä. Ihanalle näyttää, joten nyt kyllä pääsee tämä herkku meilläkin kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettipuuro tosiaankin tehdään vähän samaan tapaan, puuttuu vain sokeri, munat ja rommi. Ei tullut mieleenikään, kun en ole samettipuuroa koskaan itse tehnyt, ja syömisestäkin on jo vuosikymmeniä.;) Pariisinkerman saatoit ottaa talteen vanhalta puolelta, kun sinnekin sen aikoinaan postasin.;) Kokeilulistat ne venyy päivä päivältä pidemmiksi. Toivottavasti pääset tätä nyt testaamaan.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-