tiistai 30. lokakuuta 2012

Bataatti-fetapihvit


Bataattia meillä käytetään enimmäkseen muusin joukossa, uunijuureksissa tai grillattuna. Välillä kuitenkin innostun paistamaan myös näitä maukkaita pihvejä. Pihvit ovat oiva lisäke mm. kalalle, mutta hyvin ne maistuvat myöskin itsekseen pelkkänä kasvisateriana.

Bataatti-fetapihvit

1,2 kg bataatteja
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
100 g voisulaa
200 g fetajuustoa
1 rkl kuivattua minttua
suolaa
mustapippurijauhetta

Paistamiseen:
ruokaöljyä

Tarjoiluun:
smetanaa
tuoretta persiljaa

Kuori ja raasta bataatit. Sekoita keskenään bataattiraaste, kananmunat, vehnäjauhot, voisula, murennettu feta ja minttu. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy pannulla. Ota taikinasta reiluja nokareita, litistä ja paista pannulla molemmin puolin kullanruskeiksi. Pane pihvit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175-asteisessa uunissa n. 15 min. eli kunnes bataatti on kypsää ja paistikkeet rapeita. Tarjoa smetanan ja persiljasilpun kera.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Blinipannari katkaraputäytteellä


Blineistä pääsee nauttimaan vähemmälläkin vaivalla, kun tekee blinit pannulla paistamisen sijaan pannarin muodossa uunissa kypsentämällä. Pannari on myös rutkasti kevyempi vaihtoehto runsaassa voissa paistetuille pikkublineille. Pannaritaikinaan ei välttämättä tarvitse laittaa ollenkaan rasvaa, mutta kaloreita pelkäämätön voi sitäkin hieman joukkoon lisätä. Katkaraputäytteestä tuli tosi hyvää. Sopii varmasti muuallekin kuin blinien kaveriksi, vaikka uuniperunoille. Katkaraputäytteestäkin saa kevyttä, kun käyttää siihen rasvatonta majoneesia. Lindahlsin turkkilaista jogurttiakin löytyy vähärasvaisena sisältäen vain 3,5 % rasvaa. Piparjuuritahna on voimakkaan makuista, joten sitä kannattaa täytteeseen lisätä vähitellen oman maun mukaan. Jos haluaa makeilla, voi blinipannaria syödä myös makeiden lisukkeiden, hillojen yms. kanssa.

Blinipannari

7 dl maitoa
25 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 tl suolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita jauhot joukkoon. Kohota seosta noin tunti. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Erota kanamunista keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset ja suola seokseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista noin 20 minuuttia. Leikkaa pannari annospaloiksi ja tarjoile kuumana katkaraputäytteen kera.

Katkaraputäyte

2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl rasvatonta majoneesia
1 dl makeaa chilikastiketta
n. 1/2 pieni sipuli
1 - 2 tl piparjuuritahnaa
n. 3 dl pakastekatkarapuja
(suolaa)

Sekoita keskenään jogurtti, majoneesi sekä chilikastike. Lisää pieneksi silputtu sipuli sekä piparjuuritahna. Lisää sulatetut ja hyvin valutetut katkaravut. Lisää tarvittaessa suolaa. Anna makujen tasaantua viileässä ennen tarjoilua.

torstai 25. lokakuuta 2012

Graavisuolattu lohi


Merilohta ja kirjolohta saa täältä päin taas todella edullisesti. Kokonaista kirjolohta saa usein alle neljällä eurolla kilon. Niinpä viime viikonloppunakin ostettiin kaksi kirjolohta. Yksi kirjolohi savustettiin kokonaisena, toisen leikkasin fileiksi. Toisesta fileestä tein lohikukkoa, toisen graavasin. Graavaukseen kokeilin MaustePörssiltä saamaani Graavisuolaa. Graavisuola sisältää suolan lisäksi sokeria, tilliä, sitruuna-aromia sekä sitruunahappoa. Eli graavisuolassa on kaikki kalan graavaamiseen tarvittavat ainekset valmiina sekoituksena, lisäksi ei tarvita muuta kuin se graavattava kala. Graavisuolalla graavatussa lohessa oli hyvä, sopivan pehmeä koostumus, ja siivut maistuivat sopivasti sitruunalle. Ruisleivän päällä tuli nopeasti syötyä koko filee.
 

Graavisuolattu lohi

kirjolohifilee
MaustePörssin Graavisuolaa

Ripottele ruodottoman kirjolohifileen pinnalle reilusti graavisuolaa. Laita filee astiaan nahkapuoli alaspäin, peitä tuorekelmulla, ja aseta päälle kevyt paino. Anna fileen graavaantua jääkaapissa seuraavaan päivään. Pyyhi fileen pinta puhtaaksi, ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Suklaistakin suklaisempi suklaakakku


Mies toivoi syntymäpäiväkseen suklaista täytekakkua. Saamansa piti, sillä suklaata tästä kakusta ei ainakaan puutu! Suklaata on sekä pohjataikinassa, täytteessä että kuorrutteessa. Suklaata ja voita sisältävä kakkupohja ei ole normaalin sokerikakkupohjan tapaan pehmeän höttöinen, vaan tuhti ja napakka. Rommiseoksella kostutettu kakku on kuitenkin mehevä ja hyvin koossa pysyvä myös kakkupaloja leikatessa. Jo pieni pala kakkua kahvin kanssa vie hyvin makean nälän. Suklaaholisteille kakku on täydellinen valinta.


Suklaakakku

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
170 g tummaa taloussuklaata
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
korppujauhoja

Kostutukseen:
1/2 dl vettä
1/2 dl tummaa rommia
2 rkl sokeria

Täyte:
1 pkt eli 2 ps Blå Bandin suklaamousseaineksia
2 dl maitoa
1 prk Jam it! -mangohilloa

Kuorrutus:
200 g maitosuklaata
3/4 dl kuohukermaa

(Koristepursotukset kaakaotomusokerilla makeutettua kermavaahtoa.)

Vaahdota keskenään kananmunat ja sokeri. Sulata taloussuklaa vesihauteessa, ja vatkaa joukkoon sulatettu voi. Sekoita suklaa-voiseos kananmunavaahdon joukkoon. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sihtaa jauhot taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 1 tunti. Jäähdytä pohja, irrota vuoasta ja leikkaa kolmeen osaan. Sekoita keskenään vesi, rommi ja sokeri. Kostuta pohjalevyt seoksella. Vaahdota suklaamousseainekset maidon kanssa pakkauksen ohjeen mukaan. Aseta kostutettu kakkulevy irtopohjavuoan pohjalle ja levitä päälle puolet mangohillosta. Levitä hillon päälle puolet suklaamoussesta. Aseta päälle toinen kakkulevy ja levitä sille loput mangohillosta sekä suklaamoussesta. Aseta päälle kolmas kakkulevy. Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita päälle kevyt paino. Anna kakun olla viileässä seuraavaan päivään. Poista kakku vuoasta. Sulata kattilassa suklaa ja sekoita joukkoon kuohukerma. Levitä suklaaseos kakun päälle ja reunoille. Pursota halutessasi koristeeksi kermavaahtoa.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Lohikukko kainuulaiseen tapaan


Lohikukon reseptin olen löytänyt ET-lehdestä lukijoiden parhaat reseptit -osiosta, ja se on peräisin Ritva Laineelta, Kangasalalta. Avokukko on helppo ja nopea tehdä umpinaiseen kalakukkoon verrattuna. Meillä lohikukkoa onkin tehty jo useamman kerran, koska ruiskuoressa kypsennetty lohi kuorineen on hyvin maukasta. Ohjeessa lohi on maustettu pelkällä suolalla, mutta itse lisään aina vielä hieman jauhettua valkopippuria antamaan lisää makua. Joskus voisi ison kukon sijaan tehdä pieniäkin kukkoja. Ne sopisivat hyvin vaikka juhlapöytään suolaisena tarjottavana.

Lohikukko

n. 1 kg kirjolohifileetä
1 – 2 tl merisuolaa

Taikina:
1 ½ dl lämmintä vettä
2 tl tuorehiivaa
1 ½ dl piimää
1 tl suolaa
1 ½ dl kaurahiutaleita
2 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl ohrajauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ rkl sulatettua voita

Lisäksi:
1 rkl sulatettua voita
1 rkl lämmintä vettä
Suomusta tai poista fileestä nahka, nypi ruodot. Hiero suola lohen pintaan. Suojaa filee tuorekelmulla ja pane jääkaappiin suolautumaan taikinan valmistuksen ajaksi.

Liuota hiiva lämpimään (+40° C) veteen. Lisää piimä, suola ja kaurahiutaleet. Anna taikinan turvota 10 minuuttia. Lisää jauhot laji kerrallaan. Alusta taikina kimmoisaksi. Vaivaa lopuksi joukkoon sulatettu voi.

Kohota taikina leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi n. tunnin ajan. Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Kauli taikina jauhotetulla työpöydällä kauttaaltaan noin 4 cm lohifileetä suuremmaksi levyksi.

Nosta taikina kaulimen avulla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Nosta lohifilee taikinan keskelle. Pyyhi pois ylimääräinen suola. Taittele taikinan reunat fileen päälle niin, että lohen keskusta jää näkyville. Nypi taikinan reunaan sormin aaltokuvio.

Paista lohikukkoa ensin 10 minuuttia 250-asteisen uunin ylätasossa. Laske lämpötila 200 asteeseen, pane kukko uunin alatasoon ja paista vielä n. 30 minuuttia. Sekoita sulatettu voi ja vesi. Voitele kuuman lohikukon reunat voivesiseoksella.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Arvonta!


Uusi blogini on lähtenyt hyvin käyntiin ja lukijoita on käynyt mukavaan tahtiin. Kiitokseksi siitä järjestän nyt teille pienen arvonnan. Koska taannoin saamani MaustePörssin maustelähetys sisälsi useamman myllyn kalamaustetta omilla etiketeilläni, tulee yllä oleva paketti tietenkin sisältämään yhden myllyn. Mitä muuta pientä keittiöön liittyvää pakettiin kätkeytyy, se jääköön yllätykseksi arvonnan voittajalle...


Joten, jos siis haluat paketin postiin omalla nimelläsi varustettuna, osallistu arvontaan jättämällä kommenttia alla olevaan kommenttilaatikkoon. Ilmoita kommentissasi kuinka monella arvalla osallistut. Arvontaan osallistuminen on mahdollista
1 - 3 arvalla.
  • Yhden arvan saat, kun kommentoit kommentointilaatikkoon.
  • Yhden  arvan saat, kun liityt blogini lukijaksi, tai jos jo olet liittynyt lukijaksi.
  • Yhden arvan saat, kun linkität tämän arvonnan blogiisi tai facebook-sivuillesi. Linkityksessä voit halutessasi käyttää alla olevaa kuvaa.


Osallistumisaikaa on tämän kuun loppuun eli 31.10.2012 saakka. Arvonnan suoritan heti marraskuun alkupäivinä. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi.

Arpaonnea kaikille!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Omenakakku


Tänään leivoin omenakakkua, sillä omenoitahan meillä vielä riittää vaikka millä mitalla. Kakun tein Mustikkasuu -blogin ohjetta mukaellen. Pohjan tein ihan ohjeen mukaan, mutta kuorutteen jouduin säveltämään niistä aineksista mitä kotoa löytyi. Mantelirouhettakaan ei enää riittänyt kakun päälle, mutta mantelilastuilla ne sai korvattua. Kuorrutteesta tuli hieman valuvaa, mutta toisaalta ihan kivakin, että sitä valui myös reunoille. Kuorrutteesta olisi saanut jämäkämpää lisäämällä tomusokeria, mutta en kuitenkaan halunnut siitä yltiömakeaa. Omenaraasteen ansiosta kakkupohjasta tuli mehevän kostea.


Omenakakku

Pohja:
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 dl omenaraastetta
1/2 dl mantelirouhetta
1 1/2 dl öljyä

Vuokaan:  margariinia ja korppujauhoa

Kuorrutus:
200 g maustamatonta sulatejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
n. 1 - 1 1/2 dl tomusokeria

Pinnalle: mantelilastuja
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi. Lisää muut ainekset ja sekoita.
Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja kypsennä 175 asteessa noin 35 minuuttia. Sekoita kuorrutusaineet keskenään ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Leipäjuusto-puolukkapiiras


Aamulla leivoin sunnuntaipäivän kahvitteluihin syksyisen piiraan. Leipäjuusto antaa uutta potkua tavalliselle puolukkapiiraalle. Useamminkin voisi leipäjuustoa hyödyntää leivonnassa, kun se hyvin sopi marjaisen täytteen joukkoon. Juustosta otin piparimuotilla sydämen muotoisia paloja, mutta juuston voi ihan hyvin vain veitsellä kuutioidakin. 

Leipäjuusto-puolukkapiiras

Pohja:
75 g voita
1/2 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250 g leipäjuustoa
200 g puolukoita
3 munaa
1 prk kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele se reunoja myöden piirakkavuokaan  Sekoita keskenään kermaviili, munat ja sokerit ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Lisää päälle paloiteltu leipäjuusto ja puolukat.  Paista uunissa 200 asteessa 40 minuuttia.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Nopea thai-kanakeitto


MaustePörssiltä saamani maustelähetys sisälsi Tom Yum -maustesekoitusta, ja heti pussin nähdessäni tiesin, että se on sitten kohta kanakeittopäivä. Edellispäivänä ruoanlaitolle ei ollut aikaa kuin puolisen tuntia, joten nopea ja helppo kanakeitto oli hyvä valinta päivän ruoaksi. Keitosta olisi voinut tehdä ruokaisampaa lisäämällä joukkoon esimerkiksi perunoita tai nuudeleita, mutta tein nyt tällä kertaa kevyen keiton pelkästään kasviksista ja kanasta. Tom Yumilla keittoliemi maustui maukkaan mausteiseksi. Seuraavaksi tekeekin mieli kokeilla samantyyppistä keittoa katkaravuista.

Nopea thai-kanakeitto

2 - 3 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1/2 rs tuoreita herkkusieniä
1 punainen paprika
1 l vettä
1 prk kookosmaitoa
2 kanaliemikuutiota
2 - 3 rkl MaustePörssin Tom Yum -maustesekoitusta (suola, inkivääri, korianteri, chili, sipuli, valkosipuli, rypälesokeri, sitruunaruoho, kaffir limetinlehti)
n. 600 g broilerin fileesuikaleita
2 ps pakastevihannessekoitusta (porkkana, herne, kukkakaali, vihreä papu)
1 prk pikkumaisseja
(suolaa, tuoretta korianteria)

Ruskista broilerin fileesuikaleet kevyesti pannulla. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Siivuta herkkusienet. Poista paprikasta siemenet ja leikkaa kuutioiksi. Kuumenna kattilassa ruokaöljy ja kuullota sipulia, herkkusieniä ja paprikaa muutaman minuutin ajan.  Lisää kattilaan vesi, kookosmaito, kanaliemikuutiot sekä Tom Yum -mausteseosta maun mukaan. Kiehauta. Lisää joukkoon broilerin fileesuikaleet, pakastevihannekset sekä pikkumaissit. Kiehauta ja keitä keittoa muutaman minuutin ajan. Tarkista suola ja lisää halutessasi tuoretta korianteria.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Munavoitahna


Perinteinen munavoi on hyvää piirakoiden päällä. Huonoa siinä on vain se, että syödessä sitä helposti tipahtelee muualle kuin mitä pitäisi. Tahnan kanssa samaa ongelmaa ei ole. Ja tahnamaisella munavoilla saa piirakoistakin juhlavamman näköisiä, jos tahnan viitsii pursottaa. Pursottamalla piirakoiden päällystäminen käykin melkein kaikkein nopeimmin.

Munavoitahna

5 kovaksi keitettyä kananmunaa
n. 50 g voita
suolaa
Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Kuori keitetyt kananmunat. Laita pehmennyt voi sekä kananmunat kulhoon, ja mausta ripauksella suolaa. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Pursota tai levitä esim. riisipiirakoiden päälle.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Uunissa paahdetut maa-artisokat, lime-chilikastike kalalle


Sillä Sipuli -blogista löysin kivan tavan  valmistaa maa-artisokkia uunissa paahtamalla. Parasta valmistustavassa on se, ettei noita muhkuraisia maanalaisia mukuloita tarvitse ollenkaan vaivalloisesti kuoria. Paahdettuja maa-artisokkia teinkin sitten heti lisukkeeksi kirjolohelle, jonka savustimme kokonaisena. 

Auringonkukkien sukuun kuuluvat maa-artisokat tekevät pitkät, parimetriset varret. Pienet keltaiset kukinnot kukkivat kimppuina ylhäällä korkeuksissa myöhään syksyllä.

Maa-artisokkia saadaan omasta maasta. Kasvimaan laidalla niitä on kasvatettu pitkässä rivissä jo monta vuotta, ja silloin tällöin niitä on tullut ruoanlaitossa käytettyäkin. Maa-artisokissa on mieto ja hieno maku. Ne sopivat hyvin esimerkiksi sosekeittoihin, muhennoksiin sekä gratiineihin.


MaustePörssiltä sain juuri sopivasti tuotteita kokeiltavaksi. Lähetys sisälsi Kalamaustemyllyjä, Harissa -maustesekoitusta, Tom Yum -maustesekoitusta, Dippi-Mix Lime & Chiliä, Dippi-Mix Tacoa, Graavisuolaa, Savusuolaa, Liperiä, Riisimaustetta, Tex Mex -maustesekoitusta sekä Muffins-Mix muffinssiaineksia naturellina sekä minttusuklaisena.

Kalamaustemyllyissä oli etiketit tehty hienosti sekä omasta reseptikuvastani että blogin yläbannerista.

Harissa-mausteseos sisältää suolaa, savustettua paprikaa, tomaattia, sokeria, cayennepippuria, paprikaa, valkosipulia, juustokuminaa, korianteria ja mustapippuria. Ajattelin mausteseoksen makujen sopivan hyvin paahdetuille maa-artisokille, joten maustoin lisukkeeni kokeeksi sillä. Hienosti nuo maut sopivatkin, ja varmasti vaikka myös lohkoperunoille olisi ihan oivallinen mauste. Maustesekoituksesta voi tehdä myös mm. Harissatahnaa sekoittamalla jauhetta tomaattisoseen joukkoon. 

Maa-artisokkien ja savulohen seuraksi halusin vielä kylmän kastikkeen, jonka maustoin Dippi-Mix Lime & Chilillä, koska ainakin kalalle lime ja chili sopii hyvin. Kotona sattui vielä olemaan yksi lime, joten pusersin siitä vielä mehua kastikkeen joukkoon antamaan lisää hyvää sitruksen makua. Maa-artisokat olivat herkullisia paahdettuina, ja niitä tuli laitettua uudelleen heti seuraavanakin päivänä eri maustein. Kastike oli raikkaan ja miedon makuista. Sopisi varmasti hyvin myös vaalealle kalalle, kun ei liiaksi peitä kalan omaa makua.


Uunissa paahdetut maa-artisokat

maa-artisokkia
ruokaöljyä
MaustePörssin Harissa -maustesekoitusta
suolaa

Pese maa-artisokat juuresharjalla huolellisesti puhtaaksi. Halkaise maa-artisokat pituussuunnassaan puoliksi ja pyöräyttele puolikkaat ruokaöljyssä ja mausteissa. Laita puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. Paahda uunissa 200 asteessa, kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet ja saaneet paahtunutta pintaa. Vaihtelua paahdetuille maa-artisokille saat vaihtelemalla mausteita. Niille sopii hyvin esim. suola, mustapippuri ja timjami.

Lime-chilikastike kalalle

2 dl creme fraichea
1 dl turkkilaista jogurttia
3 - 4 rkl MaustePörssin Dippi-Mix Lime & Chili -dippikastikejauhetta
1/2 limen mehu

Sekoita keskenään creme fraiche sekä jogurtti. Mausta seos dippikastikejauheella sekä limestä puristetulla mehulla. Anna kastikkeen maustua viileässä vähintään puoli tuntia.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Karpalokiisseli


Viikolla kävin suolla poimimassa karpaloita. Karpaloita on tänä syksynä hyvin, ja pitääkin koittaa käydä vielä uuden kerran keräämässä marjoja talteen talveksi. Suurimmaksi osaksi karpalot kuluvat meillä kiisseliin, koska karpaloista tehty paksu kiisseli on kiisseleistä parhaimpia. Silloin tällöin karpalot päätyvät johonkin muuhunkin, mutta kiisseli on ehdoton ykköskohde. Ja kermavaahtoa pitää tietenkin aina kiisselin kanssa olla. Se tuo annokseen ihanaa pehmeyttä karpalon kirpeyden rinnalle.

Karpalokiisseli

6 dl karpaloita
1 l vettä
1 1/2 dl sokeria
5 rkl perunajauhoja

Keitä karpaloita ja vettä, kunnes karpalot pehmenevät ja niistä irtoaa mehu. Kaada keitos siivilän läpi. Kaada mehu takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon sokeri sekä perunajauhot kylmään vesitilkkaan sekoitettuna. Kun kiisseli hieman pulpahtaa, ota kattila levyltä ja kaada kiisseli tarjoiluastiaan jäähtymään. Voit ripotella pintaan hieman sokeria kuorettumisen estämiseksi. Tarjoa kiisseli jäähtyneenä kermavaahtonokareen kera.

Kesäkurpitsa-pekaanipähkinäkakku


Kesäkurpitsakauden ollessa parhaimmillaan, käy välillä ongelmaksi, miten runsasta satoa saisi kulumaan. Suolaisten ruokien lisäksi kannattaa kokeilla sitä myös makeisiin leivonnaisiin. Miedon makunsa vuoksi kesäkurpitsa sopiikin kakkuihin ynnä muihin mainiosti, tuoden taikinoihin mehevyyttä. Tästä kakusta tulee kuorrutteineen aika makeaa, joten sokerin määrää taikinassa kannattaa säädellä omien mieltymysten mukaan.

Kesäkurpitsa-pekaanipähkinäkakku

Taikina:
500 g kesäkurpitsaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 - 4 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl kardemummaa
1 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
4 kananmunaa
1 dl voisulaa

Kuorrutus:
25 g voita
250 g tomusokeria
n. 1/2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi:
pekaanipähkinöitä

Raasta kesäkurpitsa, ja painele raaste siivilään, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Sekoita taikinan ainekset keskenään kulhossa puuhaarukalla. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja kypsennä 180-asteisessa uunissa n. 30-40 min. Jäähdytä kakku. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Koristele kakku pekaanipähkinöillä ja irrota kakku vuoasta.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Mansikka-mojitokakku


Ajattelin ensin jättää tämän kakun postaamatta, mutta tulin toisiin ajatuksiin, koska makunsa puolesta kakku on paikkansa täällä ansainnut. Kakun aioin hylätä pelkästään ulkonäkönsä vuoksi. Tein kakun samalla tyylillä kuin aiemmin Piña Colada -keikauskakun. Eli ensin laitoin silikoniseen ruusuvuokaan päällimmäisen kerroksen hyytymään, sen hyydyttyä lisäsin täytteen, ja keksipohjan tein erikseen irtopohjavuoassa. Mansikkainen kerros vain olisi vaatinut yhden liivatteen lisää, koska nyt se alkoi hieman valuttaa mehua pitkin vaaleaa täytettä, kun poistin kakun vuoasta. Keksipohjakaan ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto näin keikautettuna tehtynä. Mutta normaaliin tapaan irtopohjavuokaan tehtynä, ensin pohja, sitten täyte ja lopuksi mansikkainen kerros, kakku olisi varmasti onnistunut ulkomuodollisesti paremmin. Unohtamatta tietenkään sitä yhtä ylimääräistä liivatettakaan.

Mutta maku kakussa oli siis erittäin hyvä, ja sehän se on kuitenkin pääasia. Kakkuun hain maut lempidrinkistämme, eli kakussa maistui minttu, lime, rommi ja mansikka. Mansikkasoseesta tehty kerros oli raikasta ja vähäisen liivatemäärän vuoksi koostumukseltaan ihanan pehmeää syömisen kannalta ajateltuna. Kakkutäytteessä puolestaan maistui mukavasti muut ainekset yhdessä. Suklainen pohja täydensi makuja hyvin.

Kakkua ei sitten tullut kuvattua kokonaisena hylkäämispäätöksen vuoksi, mutta sentään päätöksen pyörrettyäni kakkua vielä löytyi palasen verran. Kakulla juhlistettiin 10. hääpäiväämme.

Mansikka-mojitokakku

Pohja:
350 g Minttu Domino -keksejä
25 g voita

Täyte:
pieni nippu tuoretta piparminttua
1 prk lime-valkosuklaarahkaa
4 dl kermaa
tomusokeria maun mukaan
1 limen raastettu kuori
1 dl limestä puristettua mehua
5 liivatetta
rommiaromia

Mansikkakerros:
5 1/2 dl pakastemansikoita
1 - 1 1/2 dl sokeria
1 dl mansikoista sulanutta mehua
5 liivatetta (laitoin 4)

Murenna Domino -keksit hienoksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos kevyesti leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Laita kulhoon mintut sekä rahka. Sekoita sauvasekoittimella, kunnes mintut menevät hienoksi ja sekoittuvat rahkan joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon minttuinen rahka. Makeuta seos oman maun mukaan tomusokerilla. Lisää joukkoon limen raastettu kuori. Mausta seos rommiaromilla. Kuumenna limemehu ja liuota joukkoon kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet yksitellen. Anna jäähtyä hetki, ja kaada sitten liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Soseuta sulaneet mansikat sauvasekoittimella ja lisää joukkoon sokeria. Kuumenna mansikkamehu ja liuota joukkoon kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet yksitellen. Kaada liivateseos mansikkasoseen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Levitä mansikkaseos kakkuvuokaan jo hyytyneen täytteen päälle. Laita viileään, kunnes mansikkakerroskin hyytyy, ja poista sitten kakku varovasti vuoasta.

torstai 4. lokakuuta 2012

Kuvablogini


Perustin muille valokuvilleni kuvablogin. Blogin kuvat ovat pääasiassa luonnosta, eläimistä ja kasveista. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet The Land Of Thousand Lakes -blogiin!

Marinoitu hedelmäsalaatti


Hedelmäsalaattiin saa helposti uutta makua keittämällä mausteisen marinointiliemen, johon laittaa hedelmät maustumaan muutamaksi tunniksi.

Marinoitu hedelmäsalaatti

tuore ananas
4 mandariinia
3 banaania
4 kiiviä
1 iso päärynä
1/2 granaattiomena
1 sitruunan mehu

Marinointiliemi:
4 dl appelsiinitäysmehua
1 dl Muscovado-sokeria
5 tähtianista
1 kanelitanko

Mittaa kattilaan marinointiliemen ainekset, kiehauta, ja keitä seosta jonkin aikaa. Jäähdytä liemi. Kuori ja paloittele hedelmät astiaan. Puserra hedelmien päälle sitruunamehua. Poista jäähtyneestä marinointiliemestä tähtianikset sekä kanelitanko, ja kaada liemi hedelmäsalaatin päälle. Anna salaatin marinoitua viileässä. Tarjoile esim. vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

Hasselbackan perunat & hirven jääpaisti


Hasselbackan perunat on mainio lisuke niin liha- kuin kalaruoillekin. Perunoissa on rapea, maukas pinta, ja ne sopivat tarjottavaksi juhlavammallekin aterialle. Hirven jääpaistin valmistamiseen kuluu aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Näin valmistamalla paistista tulee mehevää ja mureaa. Jääpaistia olen tällä reseptillä tehnyt jo vuosikausia. Resepti on muistaakseni kulkeutunut meille jonkun hirvipaistin kylkiäisenä, koska se on tuolla arkistoissa vanhanajan tapaan ruutupaperille käsin kirjoitettuna. Hyvä ja toimiva resepti.

Hasselbackan perunat

perunoita
voita
suolaa
paprikajauhetta
korppujauhoja

Kuori perunat ja leikkaa niihin viillot melkein pohjaan asti. Varo leikkaamasta perunoita kahtia, käytä apuna vaikka lusikkaa tai kauhaa, jolloin veitsi ei pääse painumaan ihan läpi. Asettele perunat uunivuokaan viipaloitu puoli ylöspäin, ja voitele perunat voisulalla. Ripottele perunoiden pinnalle suolaa, paprikajauhetta sekä korppujauhoja. Kypsennä perunoita uunissa 225 asteessa noin 40 - 50 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä ja kypsiä, ja pinta saanut hieman väriä.


Hirven jääpaisti

n. 2 kg pakastettua hirvenpaistia

Mausteliemi:
2 1/2 l vettä
1/2 dl karkeaa suolaa
1/2 rkl sokeria
2 rkl katajanmarjoja
2 rkl erilaisia pippureita
5 laakerinlehteä
1 rkl kuivattua rosmariinia

Kuumenna uuni 90 asteeseen. Pakkaa juuri pakastimesta otettu jäinen paisti alumiinifolioon, ja laita paisti uunipannulle. Laita pannu lämpimään uuniin. Kun liha on tarpeeksi pehmennyt, työnnä lihamittari paikoilleen. Mittaa kattilaan mausteliemen ainekset, kiehauta, ja sitten jäähdytä. Ota paisti uunista lihamittarin näyttäessä 70 astetta. Poista folio ja upota paisti mausteliemeen. Anna paistin maustua liemessä vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Nosta paisti pois liemestä ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Lemon Curd


Lemon curdia eli sitruunatahnaa on helppo ja nopea tehdä itse. Tahnaa kannattaa myös ihan jo pelkästään maun takia tehdä itse, koska maku on paljon, paljon parempi kuin kaupasta ostetussa valmiissa tahnassa. Tahna maistuu paahtoleivän päällä, kääretorttujen ja täytekakkujen täytteissä, pikkuleipien välissä jne. Ohje on peräisin Dansukkerin sivuilta.

Lemon Curd

4 dl tomusokeria
2 sitruunan kuori
1 dl vastapuristettua sitruunamehua
2 kananmunaa
75 g voita tai margariinia

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuoret. Sekoita kattilassa tomusokeri, sitruunamehu, sitruunankuoriraaste ja munat. Anna kiehahtaa ja sekoittele, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja lisää rasva. Sekoita, kunnes se on kokonaan sulanut ja sekoittunut tahnaan. Kaada purkkeihin. Säilyy jääkaapissa noin 2 – 3 viikkoa. Lemon Curd maistuu paahtoleivän kera ja sopii kakkujen sekä torttujen täytteeksi.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Uuniomenat & inkiväärikiisseli


Pihassamme on pari omenapuuta vielä oksat ihan notkollaan hedelmien painosta. Niinpä jotain omenaherkkuja piti tietenkin taas tehdä jälkiruoaksi. Omena-kaurapaistosta on jo tullut syksyn mittaan useamman kerran tehtyä, joten tällä kertaa päädyin valmistamaan uuniomenia. Niitä ei vielä ollut tullut tehtyä tämän vuoden sadosta. Uuniomenoiden seuraksi keitin kiisselin, jonka maustoin vaniljan sijaan inkiväärillä, koska inkiväärin ja omenan maut sopivat hyvin yhteen, ja välillä on mukava saada vaihtelua perinteiselle vaniljakiisselille.


Uuniomenat & inkiväärikiisseli

Uuniomenat:
6 hapokasta omenaa
25 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl mantelilastuja
1/2 dl rusinoita
3 rkl tummaa siirappia

Vuokaan:
1/2 dl vettä

Poista omenoista siemenkodat omenaporalla. Sulata voi ja sekoita joukkoon fariinisokeri, kaurahiutaleet, mantelilastut sekä rusinat. Täytä omenat seoksella ja asettele uunivuokaan. Valuta lusikalla omenoiden päälle siirappia, ja kaada vuoan pohjalle puoli desiä vettä. Kypsennä omenoita 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Lusikoi loppuvaiheessa vuoan pohjalta nestettä omenoiden päälle.

Inkiväärikiisseli:
3 keltuaista
1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl inkiväärijauhetta
4 dl maitoa

Mittaa maito kattilaan, lisää keltuaiset, sokeri, perunajauho ja inkivääri.  Hauduta koko ajan sekoittaen. Kun kiisseli kiehahtaa, nosta jäähtymään. Tarjoile kiisseli kylmänä lämpimien uuniomenoiden kanssa.