lauantai 15. joulukuuta 2012

Puolukkajäädyke


Tuhtien jouluruokien päälle maistuvat parhaiten raikkaat jälkiruoat. Puolukat taittavat sopivasti jäädykkeen makeutta. Jäädykkeen voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen aattoa pakastimeen valmiiksi. Näin välttyy myös ylimääräiseltä kiireeltä.

Puolukkajäädyke

Jäädyke:
4 dl puolukoita
3 rkl sokeria
2 rkl vettä
2 dl kermaa
4 keltuaista
1 1/2 dl tomusokeria
4 dl turkkilaista jogurttia
2 tl vaniljasokeria

Puolukkakastike:
8 dl puolukoita
2 rkl vettä
5 rkl tomusokeria
tilkka marjalikööriä

Mittaa kattilaan puolukat, sokeri ja vesi. Kuumenna survoen, kunnes marjat sulavat ja kiehuvat. Alenna lämpöä ja hauduta marjoja pari minuuttia. Jäähdytä sose. Vaahdota kerma. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon hyvin jäähtynyt puolukkasurvos, jogurtti ja kermavaahto. Mausta vaniljasokerilla. Kaada jäädykeseos kylmällä vedellä kasteltuun isoon vuokaan tai pienempiin annosvuokiin. Peitä vuoka/vuoat foliolla ja pakasta 5 - 6 tuntia. Valmista kastike. Mittaa puolukat ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi survoen ja anna hautua pari minuuttia. Jäähdytä ja soseuta monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon tomusokeri ja mausta liköörillä. Anna maustua viileässä. Ota jäädyke/jäädykkeet huoneenlämpöön n. 30 min. ennen tarjoilua. Tarjoa jäädyke/jäädykkeet puolukkakastikkeen ja esim. piparkakkujen kera.

13 kommenttia:

  1. Jäädykkeesi on tosi nätti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Silikoniset muffinssivuoat on näppärät monessa.;)

      Poista
  2. Kaunis jäädyke!:) Ei ole koskaan kotona tullut tehtyä jäädykkeitä edes jouluksi, vaikka ei vissiin kovin vaikeaa ole.. Mitä nyt muistelen... Yksi joulu olin töissä ja tein jälkiruoaksi anisjäädykkeitä, oli aivan ihanan makuisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Joskus aina tulee jäädykkeitä tehtyä. Helppotekoisia ovat ja saa käytettyä erilaisia marjoja pakastimesta pois.:) Anisjäädyke kuulostaakin ihanalta. Olenkin miettinyt mihin anislikööriä voisi käyttää, kun kaapissa on vajaa pullo. Saattaisi toimia jäädykkeessä...;)

      Poista
  3. nätti jäädyke,minulla varmaan sama silikonivuoka...vähän aikaa sitten tein jäädykettä vähän eritavalla,hillosta ;)

    VastaaPoista
  4. ;D laitan vielä linkin kun olen joskus tehnyt samanmoisessa silikonimuotissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla silikonivuoilla tulee aina nättejä.:) Hillot käy varmasti myös jäädykkeisiin. Sitten ei paljon muuta makeuttajaa tarvitakaan.:)

      Poista
  5. Auttaako tuo vuoan kylmään veteen kastaminen siihen, ettei jäädykkeen pinnasta tule röpelöinen? Tein nimittäin vkoloppuna Mariannejäädykkeen ja sen pinnasta tuli kovin epätasainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veteen kastaminen ainakin auttaa vuoasta poistamisessa. Tärkeää olisi varmaan myös saada se jäädykemassa tasaisesti vuoan pohjalle. Harmillista aina, jos ulkonäkö vähän kärsii, vaikkei makuun vaikutakaan.;)

      Poista
  6. Jo pelkkä kuva houkuttelisi kokeilemaan, kaunis annos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Jäädykkeet on hyviä ja raikkaita.:)

      Poista
  7. Kiitos ohjeesta, oli ihanan raikas päätös jouluaterialle ja maistui koko porukalle! :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-