perjantai 21. joulukuuta 2012

Hunajapaahdetut mantelit


Paahdoin jouluksi manteleita vaikkapa glögin kanssa naposteltavaksi. Nämä mantelit eivät ole kovin makeita, joten ne maistuvat paremmin sellaisillekin, jotka eivät makeasta kauheasti välitä. Makeutta näihin saa kuitenkin halutessaan lisää, jos vaikka pyöräyttää manteleita vielä lopuksi raakaruokosokerissa, ennen kuin mantelit jäähtyvät ja pinta kovettuu. Piparkakkumauste antaa manteleille jouluisen maun.

Hunajapaahdetut mantelit

5 dl kuorettomia manteleita
2 - 3 rkl juoksevaa hunajaa
1 - 2 rkl ruskeaa raakaruokosokeria
n. 1 rkl piparkakkumaustetta
n. 1 tl vaniljauutetta

Mittaa ainekset pannulle, sekoita ja paahda, kunnes mantelit saavat hieman väriä. Varo, ettei mantelit kärvähdä.  Levitä paahtuneet mantelit uunipellille leivinpaperin päälle jäähtymään, jotta mantelit pysyvät irtonaisempina. Säilytä mantelit lasipurkissa.

12 kommenttia:

  1. Ostin pussin manteleita että tekisin eräästä lehdestä löytämiäni sahramimanteleita. Ostin sitä sahramia ja pthyi, en tasan tee! Kamalan makuista. :D
    Nämä hunajaiset kuulostaa paremmilta, voisin tekaista jo tänään ettei mene mantelit ihan hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahramihan on ihanaa.:) Paella pitää ehdottomasti maustaa sahramilla, ja on se kiva mauste myös pullassa. Hirmuisen kallis mauste vain, ei tule usein ostettua. Hunajaiset on kivoja pikkupurtavia. Ja tosiaan sokeria sitten vain lisää, jos haluaa makeampia.;)

      Poista
  2. Ihana ohje. Rakastan paahdettuja manteleita, tosin olen maistanut vain kaupasta ostettuja karamellisoituja manteleita. Ehkä teenkin ne ihan itse! Nämä sopisivat täydellisesti aattoillan napostelupöytään. Viinit ja juustot on hankittu jo jne.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Minä en ole koskaan paahdettuja manteleita syönyt, mutta ihan kivoja näistä tuli. En halunnut manteleista mitään sokeripommeja, vaan hieman kevyempää naposteltavaa, kun onhan sitten noita kaikkia konvehteja, mitä lahjaksi saadaan.;) Helposti paahdettuja manteleita saa valmistettua itse. Voi tehdä uunissakin ja maustaa ihan miten itse haluaa. Itse mietein vähän suolaistenkin manteleiden tekoa, kun kaapissa on vielä iso mantelipurkki. Samoin, viinit ja juustot, ja kaikki muutkin tykötarpeet on jo valmiina.;)

      Poista
    2. Kokeilin heti tänään. Ihania.. Napostelin jo pitkin päivää siivouksen lomassa..;)

      Poista
    3. Kiva, kun tykkäsit.:) Aina ohi mennen tulee muutama manteli pistettyä suuhun.;)

      Poista
  3. Voi, kun ovat herkullisen näköisiä... Näitä pitää kokeilla jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on tullut tässä jo popsittua. Hyviä ovat. Kokeile ihmeessä.:)

      Poista
  4. on todella herkun näköistä...joskus kokeilen vaan en enää täksi Jouluksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on kiva napsia.:) Juu, ei kaikkea yhtenä jouluna pysty millään kokeilemaan.;)

      Poista
  5. Herkullisia pikkunaposteltavia!!
    Hyvää Joulua!!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-