torstai 25. lokakuuta 2012

Graavisuolattu lohi


Merilohta ja kirjolohta saa täältä päin taas todella edullisesti. Kokonaista kirjolohta saa usein alle neljällä eurolla kilon. Niinpä viime viikonloppunakin ostettiin kaksi kirjolohta. Yksi kirjolohi savustettiin kokonaisena, toisen leikkasin fileiksi. Toisesta fileestä tein lohikukkoa, toisen graavasin. Graavaukseen kokeilin MaustePörssiltä saamaani Graavisuolaa. Graavisuola sisältää suolan lisäksi sokeria, tilliä, sitruuna-aromia sekä sitruunahappoa. Eli graavisuolassa on kaikki kalan graavaamiseen tarvittavat ainekset valmiina sekoituksena, lisäksi ei tarvita muuta kuin se graavattava kala. Graavisuolalla graavatussa lohessa oli hyvä, sopivan pehmeä koostumus, ja siivut maistuivat sopivasti sitruunalle. Ruisleivän päällä tuli nopeasti syötyä koko filee.
 

Graavisuolattu lohi

kirjolohifilee
MaustePörssin Graavisuolaa

Ripottele ruodottoman kirjolohifileen pinnalle reilusti graavisuolaa. Laita filee astiaan nahkapuoli alaspäin, peitä tuorekelmulla, ja aseta päälle kevyt paino. Anna fileen graavaantua jääkaapissa seuraavaan päivään. Pyyhi fileen pinta puhtaaksi, ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

8 kommenttia:

  1. Voi kade kun teillä on tuo lohi halpaa! Tuollainen valmis graavikalan maustamissuola on kätevä;mielestäni ennen oli supermarketeissa pieniä pusseja sellaista mutta nyt kesällä etsin enkä löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan hinnalla pilattua tällä hetkellä, joten lohta tulee liki viikoittain syötyä. Nytkin on merilohifile jääkaapissa. Valmis seos on tosi kätevä, vaikka äkkiähän niitä mausteita muutenkin fileelle heittää. Mutta eipä tarvitse kauheasti mietiskellä missä määrin mitäkin laittaa. Tuosta muistinkin, että meilläkin on joskus ollut joku pieni pussi jotain graavimausteseosta. Se oli hyvin tillipitoista ja hyvän lopputuloksen aikaan saamiseksi joutui lisäämään muita aineksia. Suolaakaan siinä ei ollut tarpeeksi. Mutta noita seoksiakin varmaan on useampia, toiset parempia, toiset huonompia. Tämä oli oikein kelvollista. Kilon pussista graavaakin vielä monet fileet.

      Poista
  2. Graavattu kala on tosi hyvää. Itse olen ihastunut nykyisin rosepippuriin ja se maistuu lohen kanssa tosi hyvältä.
    Sitä maustamissuolaa voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen graavannut sellaisella ohjeella, mihin tuli rosepippuria sekä appelsiinimehua. Ei ollut hassumpaa sekään. Tässä seoksessa ei ole ollenkaan pippuria, mutta hyvin voi vielä lisäksi pippuriakin laittaa. Itsekin yleensä aina pippuria graaviin laitan, useimmiten valkopippuria.

      Poista
  3. Voi, mä rakastan graavattua kalaa! Harmi vaan, että oon meidän perheessä ainoa, joka siitä tykkää. Siksi ei juuri tuu itte tuota tehtyä. Jos oikein muistan, niin oon vissiin kerran graavannut lohta ja sillonkin heittelin kalan päälle mausteita fiiliksen mukaan. Tuollainen valmis mausteseos kuulostaa kyllä kätevältä. En vaan tosin muista tuota nähneeni paikallisissa marketeissa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graavi on hyvää, niinkuin kala muutenkin. Meillä onneksi molemmat pitää kalaruoista, ja kalaa syödäänkin useamman kerran viikossa. Graavi kyllä välillä pakkaa osalle olemaan inhokki, vaikka muuten kalasta pitäisikin. Mausteseos on tosi kätevä. Noita MaustePörssin mausteita taitaa kätevämmin saada netin kautta tilaamalla. Täällä päin olen nähnyt noita mausteita vain yhden kaupan valikoimissa.

      Poista
  4. Lohi on meidän lähikaupassamme usein tarjouksessa. Ostamme usein kokonaisen kirjolohen, ja teemmme toisesta puolesta uuniruokaa ja toisesta graavialohta. Tai käytämme vain toisen puolen ja pakastamme toisen seuraavaa kertaa varten. Lohta tulee kyllä syötyä viikottain, kun meillä siitä kaikki pitävät. Graavaamme aina itse lohta, on se vain niin paljon parempaa kuin nämä vakuumipakatut.. Graavilohi on myös sellainen juttu, jota meillä on aina juhlapyhinä, eikä siihen koskaan kyllästy.:) Olen itse enemmän kala-, kuin kinkkuihmisiä, joten joulupöydässä nämä näyttelevät suurta roolia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on nyt jatkuvasti tarjouksessa merilohifilee sekä kokonainen kirjolohi. Eilen taas ostettiin kokonainen kirjolohi ja toinen filee on graavaantumassa ja toisesta valmistuu tämän päivän päivällinen. Sama juttu meillä, että ihan viikoittain lohta syödään, kun molemmille se maistuu. Vakuumipakatut saa jäädä kaupan hyllylle, kun maku niissä on ihan eri. Kalaa eri muodoissa riittää meidänkin joulupöydässä, kun minä en punaista lihaa syö.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-