lauantai 1. syyskuuta 2012

Omenainen Brita-kakku


Jotain omenaista leipomusta piti taas kehitellä, kun omenat kypsyvät puissa vauhdilla. Leipomukseen halusin samankaltaisen täytteen kuin omenatortussa. Brita-kakku juolahti mieleeni, ja ajattelin, että siihen täyte voisi hyvinkin sopia. Lopputulos oli makeaa, mutta taivaallisen hyvää. Kanssaeläjäkin uhkasi ensimmäisen palan jälkeen syövänsä koko loppukakun ihan yksinään.

Pehmeän vaniljainen Meukow VS Vanilla ei enää nykyisin taida kuulua Alkon valikoimaan, omat pullommekin ovat Viron puolelta tuotuja. Vaniljakonjakin voi kuitenkin omenatäytteessä korvata jollain muulla pehmeän makuisella konjakilla ja lisätä joukkoon tilkka vanilja-aromia. Koska marenkinen kakkupohja on makeaa, kermavaahto kannattaa makeuttaa varovasti, jotta kakusta tulisi raikkaampaa.

Omenainen Brita-kakku

Pohja:
150 g voita
3 munankeltuaista
1 kananmuna
1 1/2 dl sokeria
1/4 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl  vanilliinisokeria
1 1/2 leivinjauhetta

Marenki:
3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
mantelilastuja

Täyte:
1 l  kuorittuja omenakuutioita
1 - 1 1/2 dl sokeria
1 dl Meukow VS Vanilla -vaniljakonjakkia
1 kanelitanko
2 rkl perunajauhoja + 2 rkl kylmää vettä
1 prk Flora Vispiä + tomusokeria maun mukaan

Sulata voi. Vaahdota keltuaiset, muna ja sokeri. Lisää maito ja sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos varovasti vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Vatkaa marengin valkuaisia hetki. Lisää sokeria lusikallinen kerrallaan, seosta yhä vatkaten. Jatka näin, kunnes koko sokerimäärä on käytetty. Levitä marenki pohjataikinan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 15 - 20 minuuttia. Jäähdytä kakku. Valmista täyte. Mittaa kattilaan omenakuutiot, sokeri ja vaniljakonjakki. Lisää joukkoon kanelitanko. Keitä omenaseosta muutaman minuutin ajan, kunnes omenakuutiot ovat pehmenneet. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja suurusta sillä omenaseos. Anna omenaseoksen pulpahtaa ja nosta kattila liedeltä. Jäähdytä seos hyvin. Leikkaa kakkupohja puoliksi ja nosta toinen pohja tarjoiluvadille. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta tomusokerilla. Poista kanelitanko omenatäytteestä ja levitä täyte pohjan päälle. Levitä omenatäytteen päälle kermavaahto ja nosta toinen kakkupohja täytteen päälle.

15 kommenttia:

  1. Marenkikakku on niin hyvää. Itse teen rommin makuisella täytteellä (kakefyll niminen jauhepussi, olen saanut sen Norjasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki, missä on marenkia, on hyvää.:D Rommin makuinen täyte kuulostaa hyvältä. Tykkään rommin mausta. Pistetäänpäs korvan taakse...;)

      Poista
  2. Britakakku on kyllä yksi suurimpia suosikkejani. Alkukesästä tuli tehtyä mansikka-mascarponetäytteinen torttu, joka oli kaikkien syöjien mielestä taivaallista. Raparperiversiota haluaisin kokeilla myös, sellaisen kun näin Vilijaanan blogissa kesällä... Onpa tämä omenainenkin vallan houkuttelevan näköinen!;) Niin ja kiitos puolukkapiirakan ohjeesta, mökillä tulikin sitä jo kokeiltua vaniljakastikkeen kera!:) Sopi hienosti syksyiseen päivään lämpimän kahvikupposen kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Britakakku on hyvää, samoin pavlova. Olen aina pitänyt marengista. Mansikka-mascarpone kuulostaa myös hyvältä. Ja raparperitäyte varmasti taittaisi kivasti makeutta.:) Ole hyvä vain puolukkapiirakan ohjeesta!:)

      Poista
  3. Oih, näyttää todellakin taivaallisen hyvältä! Toteuttiko kanssaeläjä uhkauksensa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kakku vie ihan kielen mennessään.;) Uhkaus ei toteutunut. Minä tunnetusti pidän puoleni, kun on jostain hyvästä (ja varsinkin makeasta) kyse.:D

      Poista
  4. Ajattelin kokeilla tuota omenatäytettä torstain Brita kakkuun, teen sen meille hääpäiväherkuksi <3. Meukowin vaniljalikööriä löytyi Alkosta, on niin makeaa et on likööri osastolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tästä Brita-kakusta tykättiin todella paljon. Toivottavasti teillekin maistuu. Onnea hääpäivän johdosta!:) Oi, täytyykin tutkia tarkemmin Alkojen hyllyjä, jos vaikka vaniljakonjakkia löytyisi.:)

      Poista
  5. Kyllä ne paikalliseen Alkoon likööriä tilaa, jos ei valikoimiin kuulu - pitää vaan pyytää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, jotain joskus tilaamallakin on saatu. Mutta helpompaa olisi, kun löytyisi aina kaupan hyllystä.;)

      Poista
  6. Miten täytteen mahtaa käydä, jos sen tekee edellisenä päivänä jo valmiiksi...
    Kokeilen tätä täytettä vkolopun kakkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siinä mitään isompia ongelmia ole, vaikka täytteen tekisikin edellisenä päivänä. Pitäähän se muutenkin jäähdyttää kunnolla, ennen kuin sen laittaa kermavaahdon kanssa kakun väliin.:)

      Poista
  7. Tuota ajattelin tehdä, mutta voiko vaniljakonjakkia korvata jollain muulla..? En tuon takia viitsisi ostaa väljehtymään. Muuta konjakkia kyllä on kotona ja rommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos laittaa vaikka vähän varovaisemmin konjakkia, ja ehkä jatkaa sitä vähän vedellä, jotta saa desin mitan täyteen? Ja jos vaniljan makuakin haluaa mukaan, niin sitten vaniljatanko olisi varmasti paras vaihtoehto siihen, tai lisää vähän vanilja-aromia mukaan. Jos haluaa tehdä ihan ilman alkoholia, niin mikä ettei omenamehukin kävisi.

      Poista
  8. Kiitos vastauksesta. Vanilja-aromia löytyy, laitan sitä laimennetun konjakin kera :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-