sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mantelilohi


Mimmin keittiöstä löytyi mantelikalan ohje, jota mukaellen valmistin merilohifileen. Mantelikala oli aikoinaan yksi kouluruokasuosikeistani, ja Mimmin ohje oli aika samankaltainen. Juustoraastetta tai raasteeksi sopivaa juustoa meillä ei tähän hätään ollut, mutta puolikas paketti paprikasulatejuustoa oli onneksi jäänyt jääkaappiin pyörimään. Sulatejuusto sopikin hyvin kuorrutteeseen, ja siitä tuli oikein täyteläistä ja maukasta. Sitruunapippurin korvasin valkopippurilla, ja kuorrutettakin tein runsaammin, koska filepala oli reilun kokoinen. Todella hyvää tuli lohesta tällä kuorrutteella. Pitää tehdä toistekin.

Mantelilohi

n. 900 g merilohifile
sitruunamehua
jauhettua valkopippuria
suolaa

Kuorrutus:
2 - 3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl korppujauhoja
3 - 4 dl maitoa
1/2 pkt Koskenlaskija paprika sulatejuustoa
tilkka sitruunamehua
jauhettua valkopippuria
(suolaa)

Pinnalle:
n. 2 dl mantelilastuja

Poista lohifileestä ruodot ja nahka. Laita file kokonaisena tai annospaloina voideltuun uunivuokaan, ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Valmista kuorrutus. Sulata kattilassa voi, ja lisää vehnä- ja korppujauhot. Lisää vähitellen maito hyvin sekoittaen. Sulata joukkoon paloiteltu sulatejuusto, ja mausta kastike sitruunamehulla ja valkopippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa. Kaada kuorrutus vuokaan kalan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Kypsennä uunissa 175 - 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-