torstai 2. elokuuta 2012

Vadelmajäätelö


Tätä jäätelöä tein joululahjaksi saamallani jäätelökoneella. OBH Nordican jäätelökoneessa on kaksi kulhoa, ja yhden kulhon vetoisuus on 3,2 dl. Aika pieni määrä jäätelöä yhdessä kulhossa siis valmistuu, mutta varsinkin kahden kulhon kanssa pärjää hyvin näin pienessä taloudessa. Jäätelö valmistuukin tosi nopeasti. Koneen tarvitsee käydä vain 10 - 15 minuuttia. Vadelmajäätelö oli heti valmistuttuaan aika pehmismäistä, mikä ei ollut ollenkaan huono asia. Jos jäätelöstä haluaa kovempaa, kannattaa se valmistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua ja laittaa pakastimeen joksikin aikaa valmistuttuaan. Parasta jäätelössä oli maku. Mikäpä sen aidommalta maistuisikaan kuin oman maan vadelmat. Tällä kertaa halusin kokeilla millaista jäätelöstä tulee, kun ainekset pelkästään sekoitetaan keskenään. Jos kerman olisi ensin vatkannut vaahdoksi, jäätelön koostumuksesta olisi varmaan tullut täyteläisempää. Näinkään se ei kuitenkaan ollut yhtään hassumpaa. Tosi pienellä vaivalla ja vähäisistä aineksista syntyi ihan kelpo lopputulos.

Vadelmajäätelö

n. 1 dl pakastettuja vadelmia
n. 3 dl Flora Vispiä
1 dl kevytmaitoa
n. 1 dl tomusokeria
n. 1 tl vanilliinisokeria

Sekoita kaikki jääkaappikylmät ainekset keskenään. Makeuta seos maun mukaan tomusokerilla, ja mausta vielä lisäksi vanilliinisokerilla. Kaada seosta jäädytettyyn jäätelökoneen kulhoon sen verran kuin koneen käyttöohje sallii.  Aseta kansi päälle ja anna koneen käydä, kunnes jäätelö on kiinteää.

2 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalta! Täytyypä kaivella jäätelökone kaapista ja tehdä jäätelöä ensimmäistä kertaa tänä kesänä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi yrittää itsekin taas jotain jäätelöä tehdä. Nyt ei ainakaan raaka-aineista ole pulaa, kun marjatkin jo kovin kypsyy.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-