torstai 9. elokuuta 2012

Mustikka-kermaviilipiirakka



Tuoreita mustikoita on taas metsät täynnä, ja piirakka-ainekset on äkkiä poimittu. Mehevä, kermaviilitäytteinen  piirakka on nopea valmistaa. Pakastemustikoistakin piirakka tietenkin onnistuu, jos tuoreita ei ole saatavilla.

Mustikka-kermaviilipiirakka

Pohja:
150 g voita
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria

Täyte:
200 g mustikoita
1 prk kermaviiliä
1 muna
1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Vaahdota sekaan muna. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe, ja sekoita. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle. Sekoita kermaviiliä, muna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada pohjalle. Ripottele päälle mustikat. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minun piirakka jäi hiukan löysäksi täytteen osalta, vaikka tein ja paistoin juuri ohjeiden mukaan.

      Poista
    2. Uuneissa on paljon eroja, toisella uunilla kypsyy nopeammin kuin toisella. Lisäksi marjapiirakoissa kypsymiseen vaikuttaa myös se, onko käytetty tuoreita vai pakastettuja marjoja. Pakastemarjat ovat kosteampia ja täytteen kypsyminen vie silloin vähän enemmän aikaa. Jos täyte uunista otettaessa vielä "hytkyy" keskeltä, kannattaa paistamista vielä hetken aikaa jatkaa.

      Poista
  2. Todella hyvää! Olen jo monta kertaa tehnyt tällä ohjeella :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-