sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lemon Posset eli brittiläinen sitruunavanukas


Vihdoinkin tuli tehtyä tätä blogimaailmassa suureksi hitiksi osoittautunutta jälkiruokaa. Enkä enää yhtään ihmettele miksi resepti löytyy melkein jokaisesta ruokablogista. Miten voikaan näin vähistä aineksista, näin vähällä vaivalla syntyä näin täydellinen jälkiruoka? Ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun meillä syödään jälkiruoaksi tätä kermaisen sitruunaista ihanuutta.

Lemon Posset

4 dl kuohukermaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl sitruunan mehua

Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä noin 3 minuuttia koko ajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sitruunamehu. Kaada seos neljään lasiin, peitä lasit tuorekelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Tarjoile esim. tuoreiden marjojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-